Korkein oikeus vahvisti ennennäkemättömän vuodon: Päätös aborttioikeuteen ollaan kumoamassa USA:ssa – oikeus aikoo tutkia vuodon

Vuodetun päätöslauselmaluonnoksen teksti on konservatiivisen tuomarin käsialaa.

Yhdysvaltain korkein oikeus on aikeissa kumota liittovaltion aborttioikeuteen johtaneen Roe vastaan Wade -päätöksen. Näin antaa ymmärtää päätöslauselman luonnos, jonka Politico-uutissivusto on saanut nähtäväkseen.

Korkeimman oikeuden tiedottaja ilmoitti aiemmin tiistaina vuodosta kysyttäessä, ettei "oikeudella ole kommentoitavaa". Iltapäivällä Suomen aikaa oikeuden puheenjohtaja John Roberts julkaisi kuitenkin tiedotteen, jossa se vahvisti vuodon todenmukaisuuden, ja että vuodosta aloitetaan sisäinen tutkinta.

Aborttioikeus turvattiin liittovaltion tasolla korkeimman oikeuden vuoden 1973 Roe vastaan Wade -päätöksellä, ja sitä vahvistettiin Planned Parenthood vastaan Casey -päätöksellä vuonna 1992.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kehotti tiistaina äänestäjiä laajalla rintamalla tukemaan aborttioikeutta.

–  Uskon, että naisen oikeus valita on peruuttamaton. Roe vastaan Wade on ollut maan laki liki viisikymmentä vuotta, ja yleinen oikeudenmukaisuus sekä lainkäytön vakaus vaativat, ettei sitä kumota, Bidenin lausunnossa sanottiin.

Konservatiivienemmistöisessä tuomioistuimessa kiertänyt luonnos on konservatiivisen tuomarin Samuel Aliton käsialaa. Tekstissä Alito väittää liki 50 vuoden takaisen päätöksen olleen "törkeän väärä jo alusta alkaen". Kaikkiaan 98-sivuisessa tuomioistuimen mielipiteeksi kuvaillussa tekstissä vaaditaan Roe vastaan Wade -päätöksen kumoamista.

Ratkaisuesityksen luonnos liittyy korkeimman oikeuden tulevaan päätökseen, jossa oikeus ottaa kantaa siihen, onko Mississippin osavaltion aborttilainsäädäntö perustuslain mukainen. Korkeimman oikeuden odotetaan antavan lopullisen päätöksensä kesäkuussa.

Lausuntoluonnoksessa kirjoitetaan myös, että "on aika noudattaa perustuslakia ja palauttaa aborttikysymyksestä päättäminen kansan valitsemille edustajille".

– Abortti on syvästi moraalinen kysymys. Perustuslaki ei kiellä eri osavaltioiden asukkaita säätelemästä tai kieltämästä aborttia. Vääjäämätön lopputulos on, että aborttioikeus ei ole syvästi juurtunut kansakunnan historiaan ja traditioihin, Alito kirjoittaa.

Republikaanit yrittäneet heikentää aborttioikeutta, demokraatit vastustavat aikeita

Aborttioikeus on ollut uhattuna viime kuukausina Yhdysvalloissa, kun republikaanien johtamat osavaltiot ovat alkaneet tiukentaa aborttilakeja. Jotkut osavaltiot ovat pyrkineet estämään kaikki abortit kuudennen raskausviikon jälkeen, jolloin monet naiset eivät vielä edes tiedä olevansa raskaana.

Monet oikeistopoliitikot ovat yrittäneet heikentää aborttioikeutta, ja demokraatit presidentti Bidenin johdolla ovat vastustaneet suunnitelmia.

Myöhään maanantai-iltana paikallista aikaa useat sadat ihmiset, aborttioikeuden tukijat ja vastustajat, kokoontuivat Washingtonissa korkeimman oikeuden rakennuksen luokse osoittamaan mieltä.

Ennennäkemätön vuoto

Vuotoa korkeimmasta oikeudesta pidetään Yhdysvalloissa ennennäkemättömänä. Politico kirjoittaa, että modernin historian aikana korkeimman oikeuden lausuntoluonnos on ensimmäisen kerran vuodettu julkisuuteen. Barack Obaman hallinnossa työskennellyt asianajaja Neal Katyal luonnehti vuotoa "Pentagonin papereiden" kaltaiseksi vuodoksi.

Guttmacher-instituutin mukaan Yhdysvaltojen osavaltioista 26 olisi kieltämässä abortin "varmasti tai todennäköisesti", jos Roe vastaan Wade -päätös kumotaan.

Yhdysvaltojen korkeimmassa oikeudessa on yhdeksän tuomaria, joista kuusi on konservatiiveja. Presidentti Biden on nimittänyt yhden korkeimman oikeuden tuomarin, Ketanji Brown Jacksonin, mutta hänen odotetaan aloittavan tehtävässään vasta kesäkuun lopulla tai heinäkuun alussa.

Brown Jackson korvaa korkeimmassa oikeudessa Stephen Breyerin, joka jää eläkkeelle. Korkeimman oikeuden tuomarinimitykset ovat elinikäisiä, mutta tehtävästä voi jäädä eläkkeelle.

Arvion mukaan noin puolet osavaltioista tulisi kieltämään abortit kokonaan. Katso videolta kirjeenvaihtajan raportti:

Lue myös:

    Uusimmat