Poliisille tuotiin erikoinen löytötavara: ”Joskus lapset varastavat niitä ja laskevat mäkeä”

Jämsän poliisi sai haltuunsa astetta harvinaisemman löytötavaran, kun asemalle kiikutettiin keskiviikkona aamupäivällä vanhukselle tarkoitettu rollaattori. 

Rollaattori löydettiin Jämsänjoen rannalta, joka sijaitsee Tuuralamin ja Kellokallion välissä. 

Poliisin tiedossa ei ole, että tapauksesta olisi tehty katoamisilmoitusta. 

Jämsän poliisin löytötavaroista vastaavan vartijan Jari Wallinin mukaan rollaattoreita tuodaan poliisille silloin tällöin.

– Joskus vanhukset sekoittavat niitä esimerkiksi kaupan pihalla, ja sitten huomaavat, että mukana ei ole oma. Kyllä niitä myös varastetaan kuten polkupyöriä, jonkinlainen markkina on olemassa. Mahdollista on myös, että vanhus on potkutellut rollaattorilla ja sitten unohtanut sen joen rantaan, Wallin sanoo. 

– Välillä myös lapset varastavat niitä tietämättömyyttään ja laskevat mäkeä. Harvemmin rollaattorit menevät poliisin huutokauppaan asti, kyllä niiden omistaja yleensä löytyy, Wallin lisää. 

Lue myös:

    Uusimmat