Yhdysvalloissa pidätettiin keskiviikkoillan ja torstaiaamun aikana yli 120 ihmistä Kentuckyn Louisvillessä, vahvisti kaupungin poliisilaitoksen edustaja torstaina uutistoimisto AFP:lle.
Louisvillessä ja monessa muussa Yhdysvaltojen kaupungissa alkoivat keskiviikkona mielenosoitukset, kun Breonna Taylorin ampumiseen liittyvät syytteet poliisia vastaan tulivat julki.
Poliisi ampui 26-vuotiaan mustaihoisen, terveydenhoidon parissa työskennelleen Taylorin kuoliaaksi tämän omassa asunnossa Louisvillessä maaliskuussa.
Puoli vuotta ampumisen jälkeen nostettuja syytteitä ei nostettu Taylorin ampunutta poliisia vastaan, vaan toista paikalla ollutta poliisia vastaan. Syytteet nostettiin ampumisesta naapuriasuntoihin ja sen myötä vaaran aiheuttamisesta, ei Taylorin ampumisesta.
Rauhallisena alkaneet mielenilmaukset kehittyivät nopealla tahdilla väkivaltaisiksi, kun mielenosoittajat ottivat yhteen viranomaisten kanssa.Kahta poliisia ammuttiin Lousivillessä tapahtuneiden yhteenottojen aikana. Poliisit ovat sairaalahoidossa, mutta vammat eivät ole hengenvaarallisia. Poliisin mukaan epäilty ampuja on otettu kiinni.
Kamala Harris sanoi Taylorin perheen tarvitsevan oikeutta
Demokraattien presidenttiehdokkaan Joe Bidenin varapresidenttiehdokas Kamala Harris sanoi keskiviikkona päätöksen jälkeen, että Taylorin perhe tarvitsee oikeutta, kertoi NBC News.
Biden puolestaan kommentoi kahden poliisin ampumista Twitterissä. Bidenin mukaan väkivalta ei voi olla edes päätöksen aiheuttaman surun ja vihan keskellä vastaus.
Presidentti taas kommentoi tapahtumia vaatimalla "lakia ja järjestystä", mikä on ollut hänen yleinen reaktionsa kesän ajan jatkuneisiin protesteihin.