Poliisi: Laukaus Helsingin keskustassa

Poliisi tutkii Helsingin keskustassa eilen sattunutta vaaratilannetta. Poliisi sai illalla ilmoituksen, että liikkuvasta autossa oli ammuttu laukaus Helsingin keskustassa. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.

Poliisin mukaan ampuminen tapahtui ilmeisesti noin kello 21.25 Mannerheimintiellä. Auto oli ajanut tietä pohjoiseen päin ampumisen aikaan.

Auto löydettiin myöhemmin Mannerheimintie 96:n kohdalta. Poliisi tavoitti tapaukseen liittyen miehen sekä naisen ja myöhemmin vielä toisen naisen, joita kaikkia poliisi puhutti.

Kuulemisen jälkeen poliisi otti kiinni puhuttamansa miehen, jota epäillään ampujaksi.

Poliisi on saanut haltuunsa yhden käsiaseen. Tapausta tutkitaan muun muassa ampuma-aserikoksena ja vaaran aiheuttamisena.

Poliisin mukaan kyse on todennäköisesti ollut tapaukseen liitettyjen henkilöiden keskinäisestä välienselvittelystä, mutta myös sivulliset ovat olleet uhattuna.

– Jos autosta ammutaan Helsingin keskustassa tuohon aikaan illasta, niin kyllähän siitä aiheutuu vaaraa, sanoo rikoskomisarioPekka Seppälä MTV3 Uutisille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat