Suomalainen pokeritähti Thomas Wahlroos sai liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoja. Hän on törttöilyt liikenteessä aiemminkin.
Pokeriammattilainen oli syytettynä Helsingin käräjäoikeudessa ajo-oikeudetta ajamisesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kyseessä oli kaksi eri tapausta, jotka käsiteltiin samassa istunnossa. Tapaukset sattuivat huhti-toukokuun välillä tänä vuonna.
Hän sai tapauksesta 32 päiväsakkoa. Yhteensä maksettavaa tuli 1088 euroa. Vuonna 1979 syntynyt Wahlroos ei ole käräjillä ensimmäistä kertaa. Vuonna 2000 hänet tuomittiin sakkoihin samoista rikkeistä, kuin nyt. Wahlroos oli kolaroinut lainatulla autolla toisen auton kanssa. Sakkoja tosin tuli vain noin 150 euroa.
Lisäksi Wahlroos tuomittiin sakkoihin törkeästä liikenteen vaarantamisesta vuonna 2006. Hän oli ajanut yli 70 kilometriä tunnissa ylinopeutta ja ohitellut autoja väärältä kaistalta.
Vuonna 2001 pokeriammattilainen sopi pahoinpitelyn maksamalla uhrilleen korvauksia.
Haluan elää leveästi!
Thomas Wahlroos on tunnetuimpia suomalaisia pokeriammattilaisia. Hän on voittanut yhteensä yli miljoona dollaria pokeripöydissä. Aiemmin Wahlroos toimi sijoituspankkiirina. Wahlroos on kertonut kalliista elämäntyylistään haastatteluissa.
– Rahaa voi aina hankkia nettipokerilla. Tarvitsen sitä ylläpitääkseni elämäntyyliäni ja mitä enemmän voitan, sitä enemmän tuhlaan rahaa tyhmiin asioihin, Wahlroos kertoi Poker Listingsin haastattelussa vuonna 2007.
Wahlroos on Sampo Oyj:n johtajan, Björn Wahlroosin poika.
(MTV3)
