Myös Turkki osoittautui liian väkeväksi vastustajaksi Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueelle. Turkki opetti suomalaisille EM-jatkokarsinnan päätösottelussa puolustuksen saloja voittaen ottelun lukemin 83-43. Suomen saldoksi jäi Puolan turnauksen viidestä ottelusta viidestä tappiota.
Suomi pysyi pitkälti Hongan Shawn Huffin ansiosta Turkin kyydissä ensimmäisen puoliajan. Huff teki 20-minuuttisen aikana 18 pistettä ja tauolle mentiin Turkin johtaessa 42-32.
Toisella puoliajalla Turkki merkkasi Huffin ja vaikka häntä yritettiin pelauttaa niin sisällä kuin ulkonakin, ei ylimääräistä tilaa herunut. Kun Suomelta ei muita onnistujia löytynyt, teki Suomi vaivaiset 11 pistettä toisella puoliajalla.
- Meiltä loppui yksinkertaisesti bensa. Toisilta fyysisesti ja toisilta henkisesti, totesi maajoukkueen päävalmentaja Harri Jokela. Niin kuin turnauksen aiemmatkin vastustajat, rankaisi Turkki Suomea sen heikosta kohdasta. Suomi hävisi ottelun levypallot 26-41.
- Pituuteen emme voi vaikuttaa, mutta levypallot eivät ole kiinni pituudesta. Niitä haetaan taistelemalla ja siihen meidän pitäisi pystyä vaikuttamaan. Vastustajan fyysisyys ja intensiteetti näyttävät aina tulevan shokkina, vaikkei sen pitäisi enää yllättää, jatkoi Jokela.
Huff teki ottelussa lopulta 19 pistettä yhdeksän levyrinsä ohella. Edellisessä pelissä loistanut Jari Vanttaja (5/2) yritti, mutta tila oli hänelläkin vähissä.
Turkki - Suomi 83 - 43 (42-32), 18-vuotiaiden poikien EM-karsintaa, Inowroclaw (POL) 21.4.2002
Jari Vanttaja 5/2
Jari Pulkkinen 1/0
Matti Virolainen 2/0
Shawn Huff 19/9
Panu Pursiainen 0/2
Sebastian Laine 2/1
Tero Kuivalainen 7/3
Ville Mäkäläinen 0/3
Mikael Haanpää 0/0
Olli Segersvärd 2/2
Antero Lehto 5/4
Nanayaw Awuah-Addae 0/0
(koris.net)
