Poikkeukselliset ja laajat elämän rajoitustoimet astuvat nyt voimaan – katso, mitä kaikkea se koskee
Monet hallituksen linjaukset koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta astuvat voimaan tänään.
Oppilaitosten lähiopetus keskeytetään tästä päivästä alkaen. Koulujen sulkemisesta huolimatta kriittisillä aloilla työskentelevien vanhempien lapsille järjestetään esiopetus sekä perusopetuksen ensimmäisten luokkien lähiopetus. Päiväkodit pysyvät auki.
Kriittisiä aloja tai ammatteja ovat esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden turvaaminen, poliisi ja hätäkeskuslaitos sekä pelastustoimi, vankeinhoito, Puolustusvoimien toiminta, opettajat ja varhaiskasvattajat, elintarvike- ja vesihuollon henkilöstö, Yleisradion ja kaupallisen päämedian toimittajat, joukkoliikenteen toiminnan turvaava henkilöstö, polttoaine- ja raaka-ainekuljetukset, Postin henkilöstö, lennonjohtajat, teleoperaattoreiden henkilöstö, sosiaali- ja terveysalan työntekijät, Säteilyturvakeskuksen toiminta, jätehuolto sekä hautaustoimi.
Ei vierailuja
Valtion ja kuntien kulttuurilaitokset, urheilutilat ja kirjastot suljetaan.
Vierailut ikäihmisten palvelulaitoksissa sekä sairaaloissa on pääsääntöisesti kielletty. Tapauskohtaisia poikkeuksia voidaan soveltaa esimerkiksi saattohoidossa oleviin ja sairaiden lasten lähipiiriin.
Kiireettömän hoidon toimenpiteitä ja vastaanottoja siirretään, sillä terveydenhuoltojärjestelmä varautuu koronaepidemian laajenemiseen.
Kunnalla on oikeus poiketa terveydenhuollon kiireettömän hoidon määräajoista ja sosiaalihuollon palvelutarpeen arvioinnista koronavirustilanteen takia. Lisäksi terveydenhuollon tarvikkeiden ja lääkkeiden myyntiä voidaan rajoittaa.
Tämänhetkinen lääkkeiden varastotilanne on hallituksen mukaan hyvä.
Vain pieniä ryhmiä koolle
Julkisissa kokoontumisissa saa olla hallituksen päätöksen perusteella korkeintaan kymmenen ihmistä. Kieltoa valvoo poliisi. Julkiset kokoontumiset tarkoittavat esimerkiksi mielenosoituksia, yleisölle avoimia huvitilaisuuksia, kilpailuita ja näytöksiä.
Rajoitettuihin kokoontumisiin eivät lukeudu pihapelit ja harrastejoukkuelajit, asiointi ravintolassa, yhdistyksen kokous tai kunnallinen päätöksenteko.
Lue myös: Saako käydä kahvilla, kannattaako ulkoilua välttää? Selitämme nyt, mikä on sallittua poikkeusoloissa
Yli 70-vuotiaiden tulee pysyä erillään muista ihmisistä mahdollisuuksien mukaan. Käytännössä se tarkoittaa, että ikääntyneiden tulisi liikkua kodin ulkopuolella vain välttämättömien asioiden hoitamiseksi.
Palvelussuhteen ehdoista voidaan poiketa terveydenhuollossa, sosiaali-, pelastus- ja poliisitoimessa sekä hätäkeskuksissa. Tämä merkitsee, että työvuorojen välisistä lepoajoista voidaan poiketa, ylityötä voidaan teettää työnantajan päätöksellä tai lomien ajankohtia muuttaa.
Matkustajaliikenne hiljenee
Suomen rajojen sulkemiseen on alettu valmistautua. Käytännössä kyse on rajaliikenteen voimakkaasta rajoittamisesta. Rajoitukset alkavat, kun vuorokausi vaihtuu torstaiksi. Eläkkeellä olevia rajavartijoita ja poliiseja voidaan tarvittaessa kutsua takaisin töihin.
Suomalaisille matkailijoille suositellaan välitöntä paluuta ulkomailta. Suomen kansalaiset ja Suomessa vakinaisesti asuvat pääsevät aina takaisin kotiin riippumatta rajatilanteesta.
Ulkomailta palaavien tulee olla karanteenia vastaavissa olosuhteissa kahden viikon ajan Suomeen paluusta. Tavara- ja rahtiliikenne jatkuvat.
Ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista ulkomaille. Suositus koskee koko maailmaa, ja ulkoministeriö korostaa, että kyse on erittäin vahvasta viestistä. Suomessa olevat ulkomaiset matkaajat saavat poistua maasta.
Turvapaikkaa voi hakea
Työssäkäynti ja muu välttämätön asiointi Ruotsin ja Norjan rajalla määrätyillä rajanylityspaikoilla sallitaan. Sen sijaan itärajalla liikennettä ja aukioloaikoja rajoitetaan Suomen päätöksellä. Henkilöliikenne Vainikkalan rajanylityspaikalla keskeytetään.
Niin ikään Venäjä on ilmoittanut rajoittavansa merkittävästi rajanylitysliikennettä Suomen ja Venäjän välisellä rajalla. Venäjän asettamien rajoitusten oli määrä tulla voimaan jo myöhään tiistai-iltana.
Rajojen sulkeminen ei vaikuta mahdollisuuteen hakea Suomesta turvapaikkaa.
Hallituksen toimet perustuvat valmiuslakiin. Sen tarkoituksena on poikkeusoloissa muun muassa suojata väestöä sekä turvata ihmisten toimeentulo ja talouselämän edellytykset sekä ylläpitää oikeusjärjestystä. Kaikki eduskuntaryhmät ovat ilmaisseet tukensa valmiuslain aktivoinnille.
Hallituksen linjaukset ovat voimassa tämänhetkisen tiedon perusteella 13. päivään huhtikuuta eli toiseen pääsiäispäivään saakka.
Suomessa on tiedossa tällä hetkellä yli 300 vahvistettua koronavirustartuntaa.
Uusimmat
-
20:11
MTV seuraa: Kärkimies Kalle Rovanperä ajoi pohja-ajan! Elfyn Evans suhtautui epäonneensa huumorilla
-
20:09
Mielenosoittaja lähestyi Sebastian Tynkkystä aggressiivisesti eurovaalitapahtumassa Oulussa
-
20:03
MTV seuraa: Leijonat isäntämaa Tshekin kimppuun MM-jäällä – ykkösketjun mies teki uuden NHL-diilin
-
20:01
Oliver Helander puhkaisi 80 metrin rajan
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo käytös järkyttää: "Mitä täällä tapahtuu?"
-
19:57
Käärijä villitsi viisukylässä – lavalla nähtiin yllätysesiintyjä
-
19:56
Mediat: Alankomaiden viisuedustajaa epäillään väkivaltaisuudesta tuotantoryhmän jäsentä kohtaan
-
19:54
Saksa ja Slovakia mättivät maaleja MM-avauksessa – Leijonien lohkossa vahva esitys
-
19:37
Vakava väkivallanteko Turussa – kolmelle vammoja
-
19:33
YK:n pääsihteeri varoitti jälleen: "Laaja maahyökkäys Rafahiin johtaisi valtavaan humanitaariseen katastrofiin"
-
19:26
Karmea näky: Tähtihyppääjän nilkka vääntyi poikittain Timanttiliigassa
-
19:12
Villiä viisuhuumaa ja pikkutytön liikuttava reaktio isään – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
19:00
Venäjä aloitti hyökkäyksen Harkovan alueella, onnistui etenemään
-
19:00
Kuultiinko Käärijältä kannanotto euroviisulavalla? Somessa sataa sekä risuja että ruusuja
-
18:51
Loukkaantumisesta painajainen – Saksan tähtipelaaja sivuun EM-kisoista?
-
18:51
Leijonien Valtteri Puustiselle uusi NHL-sopimus
-
18:49
Junaturma Argentiinassa, kymmeniä loukkaantui
-
18:40
Kommentti: Hyvästit vilpittömän riemun laulukilpailulle – Euroviisut on tänä vuonna Israelin sotatoimet hyväksyvä farssi
-
18:31
Tshekin ennätysnainen aikoo hurrata avoimesti Leijonille: "Siitä tulee kuumottavaa"
-
18:17
Kenen koneelle murtauduttiin, mitä tietoja vuosi ja mikä on Venäjän rooli? – Viranomaiset vaitonaisia Supo-tutkinnassa
-
Lataa lisää