Pohjois-Korea on onnistunut hyötymään maailmanpolitiikan myrskyistä. Esimerkiksi Ukrainan sota tarjoaa sille mahdollisuuksia paitsi rahaan, myös omanarvon nostoon.
Pohjois-Koreaan perehtynyt asiantuntija ja tietokirjailija Teppo Turkki muistuttaa Huomenta Suomen haastattelussa, että Pohjois-Korea ei ole moderni yhteiskunta, vaan elää ”shamaanikuninkaiden keskiaikaista feodaaliaikaa”. Länsimaista katsoen käsittämättömässä yhteiskunnassa kansalaisilla ei ole mitään oikeuksia ja valvonta on täydellistä.
– En uskonut silmiäni, kun menin sinne, Turkki kuvailee vierailuaan maassa vuonna 2009.
– Se on maa, jonka ei pitäisi olla olemassa.
Asian ytimessä.doc: Pohjois-Korean hämärät bisnekset Suomessa
Uusimmassa Asian ytimessä.docissa sukelletaan 70-luvulle ja Pohjois-Korean suurlähetystön pimeisiin bisneksiin Suomessa.
Kaikki sai alkunsa, kun muuan liikemies välitti suojelupoliisille tiedon pohjoiskorealaisten epäilyttävästä yhteydenotosta. Liikemiehelle tarjottiin ostettavaksi suurta erää huumausaineita.
Poliisi ryhtyi tarkemmin valvomaan edustuston toimintaa, ja pääsi pian suuren mittaluokan salakaupan lähteille.19:12
Dokumentin voit katsoa maksuttomilla MTV Katsomo -tunnuksilla.
Pohjois-Korean nousu "uskomaton selviytymistaistelu"
Turkki on häkeltynyt siitä, miten Pohjois-Koreaa johtava Kim Jong-un on onnistunut nostamaan hylkiövaltion asemaa kansainvälisessä politiikassa. Suuren johtajan Kim Jong-unin voi nähdä paistattelevan nyt kansainvälisen politiikan keskiössä, kun hän viime viikolla seisoi Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja Kiinan presidentti Xi Jinpingin vierellä Pekingissä.
– Uskomaton selviytymistaistelu, Turkki toteaa Pohjois-Korean nousua.
Venäjä ja Kiina haluavat pitää huolta siitä, ettei Pohjois-Korea romahda. Pohjois-Korea esimerkiksi erottaa Etelä-Korean maantieteellisesti Kiinasta ja Venäjästä. Jos Koreat yhdistyisivät, seurauksena olisi vahvempi ja länsimielinen Korea.
Lue myös: Pohjois-Korean diplomaatit jäivät Suomessa kiinni ennennäkemättömistä hämäräbisneksistä
Pohjois-Korea tienaa verkossa kansainvälisen tason rikollisuudella
Turkki kiinnittää huomiota siihen, että Pohjois-Korea on myös onnistunut kaikista kansainvälisistä sanktioista huolimatta ammentamaan itselleen rahaa maailmalta.
Asian ytimessä.doc-sarjan dokumentissa Pohjois-Korean hämärät bisnekset Suomessa esitellään pohjoiskorealaisten laajamittaista viinantrokausta Suomessa 1970-luvulta. Turkki katsoo, että maan harjoittamat liiketoimet ovat laajentuneet noista vuosista paljon.
Pohjois-Korealla on perinteet aseiden, väärennetyn rahan ja huumeiden salakuljetuksessa. Rahan haalintaväylät ovat kuitenkin muuttuneet maailman muuttuessa. Nykyään maa saa Turkin mukaan suurimmat tulonsa kyberrikollisuudesta. Maan pahamaineisessa Lazarus-ryhmässä työskentelee satoja IT-ammattilaisia, joiden tehtävänä on tehdä rahaa kryptovaluuttojen avulla ja suorittamalla erilaisia internetin kautta tehtäviä varkauksia ja huijauksia.
Turkki mainitsee taannoisen tapauksen, jossa Pohjois-Korea yritti siirtää Bangladeshin keskuspankista satoja miljoonia.
– Puhutaan miljardiluokan rahoista, joilla se voi rahoittaa ydinaseohjelmaansa.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
3:27Dokumentin kohtauksessa Eimi Vainiomäki muistelee aikaa Pohjois-Koreassa. Erityisesti yksi muisto on jäänyt painamaan häntä.
Lue myös: Pohjois-Korea rahoittaa Kim Jong-unin sotavarustelua kryptovarkauksilla – "Maan ainoa merkittävä tulonlähde"
Pohjois-Korea tienaa Ukrainan sodalla
Ukrainan sodan puhkeamisen jälkeen Pohjois-Korea on tienannut viemällä Venäjälle erilaisten ammusten lisäksi myös sotilaita. Pohjoiskorealaisjoukkoja on tavattu taistelemassa venäläisten rinnalla Ukrainan joukkoja vastaan.
Turkki toteaa, että jos Pohjois-Korea on lähettänyt yli 10 000 sotilasta Ukrainaan, niin yhdestä sotilaasta maksettu 2 000 dollarin kuukausipalkkio tarkoittaa Pohjois-Korealle isoa tiliä.
– Se on erittäin kannattava bisnes Pohjois-Korealle, Turkki sanoo.
– Nämä kaikki kanavoidaan toisaalta ydinaseohjelmaan, toisaalta Korean eliitin huippuelämäntasoon: konjakkeihin, autoihin ja muihin. Se kansa tulee kaikkien viimeisimpänä, Turkki toteaa.
Lue myös: Putin ja Kim keskustelivat kahden historiallisessa tapaamisessa, katso video
Voimakkaasti jakautuneen Pohjois-Korean pieni eliitti asuu pääkaupunki Pjongjangissa, eläen verrattain eurooppalaista elintasoa. Valtaosa väestöstä asuu maaseudulla köyhyydessä, jossa elämä on vaatimatonta ja vaikeaa. Tälläkin hetkellä Pohjois-Koreassa on Turkin mukaan nälänhätää.
– Ihmiset yrittävät selvitä päivästä toiseen.
Turkki arvioi, että Pohjois-Korealla on kaksi tavoitetta. Toinen niistä liittyy maata saartavien sanktioiden purkamiseen. Venäjä onkin aktiivisesti YK:ssa suojannut Pohjois-Koreaa estämällä sen asemaa koskevat ja mahdollisesti kiristävät lausumat.
Toisaalta Pohjois-Korean johto haluaa näyttää parempaa kuvaa myös maan sisällä ja todistaa, ettei Pohjois-Korea ole paariavaltio. Kim Jong-un haluaa näyttää olevansa kansainvälinen toimija, jolla on tasavertaisia ystäviä suurvaltojen joukossa.
10:19Katso koko haastattelu: Pohjois-Korean uudet ystävät ja tulevaisuus. Huomenta Suomen vieraana asiantuntija ja tietokirjailija Teppo Turkki.