Pohjois-Korea teki jälleen ohjuskokeen

Yhdysvallat yritti Bidenin Aasian-matkan yhteydessä tehostaa vastatoimia Pohjois-Koreaa kohtaan.

Pohjois-Korea on laukaissut jälleen tunnistamattoman ballistisen ohjuksen, kertoo Etelä-Korean asevoimat. Etelä-Korean mukaan Pohjois-Korean ampuma ohjus laskeutui Japaninmereen.

Pohjois-Korea on tehnyt viime aikoina ohjuskokeita ennennäkemättömällä tahdilla. Yhdysvallat liittolaisineen on varoittanut Pohjois-Korean valmistelevan ydinkoetta.

Uusin ohjuskoe on asiantuntijoiden mukaan todennäköisesti vastaus Yhdysvaltain viime päivien toimintaan. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden tapasi maanantaina Balin G20-huippukokouksen yhteydessä Kiinan presidentin Xi Jinpingin ja pyysi Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Pohjois-Korean hillitsemiseksi. Biden kokousti sitä ennen viikonloppuna Etelä-Korean presidentin Yoon Suk-yeolin ja Japanin pääministerin Fumio Kishidan kanssa siitä, miten Pohjois-Korean muodostamaan uhkaan pitäisi vastata.

Pohjois-Korean ulkoministeri Choe Son-hui lyttäsi varhain torstaina julkaistussa lausunnossa Yhdysvaltain ja sen liittolaisten keskustelut ja sanoi niiden "ajavan tilanteen Korean niemimaalla arvaamattomaan vaiheeseen". Choe sanoi, että mitä enemmän Yhdysvallat pyrkii vahvistamaan liittolaissuhdettaan Japanin ja Etelä-Korean kanssa, sitä järeämpiä Pohjois-Korean sotilaalliset vastatoimet ovat.

Asiantuntijoiden mukaan ohjuskoe ja ulkoministerin lausunto oli ajoitettu tarkoituksella samalle aamulle, koska Pohjois-Korea halusi lähettää Yhdysvalloille ja sen liittolaisille viestin.

Suuri määrä ohjuskokeita kuun alussa

Marraskuun alussa Pohjois-Korea ampui lyhyen ajan sisällä peräti 23 ohjusta, joista yksi oli mannertenvälinen ballistinen ohjus. Yksi ohjuksista ylitti Koreoiden merirajan ja putosi lähelle Etelä-Korean aluevesiä ensi kertaa sitten Korean sodan.

Pohjois-Korea vaikuttaa hyödyntävän sitä, että YK:n turvallisuusneuvoston päätöksenteko on jumissa Ukrainan sodan takia. Maa voi luottaa säästyvänsä YK:n lisäpakotteilta, vaikka sen asetestit ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.

Lue myös:

    Uusimmat