Plastiikkakirurgiaa vai ei, Hunter Tylo?

Kuvankaunis Hunter Tylo on yksi hittisarja Kauniiden ja Rohkeiden pitkäaikaisimpia näyttelijöitä. Neidon muuttunut ulkomuoto on antanut aihetta huhuille plastiikkakirurgiasta, mutta monia vastoinkäymisiä kokenut näyttelijätär on kiistänyt huhut.

Hunter Tylo syntyi vuonna 1962 Deborah Jo Hunterina. Tylo on tehnyt vaikuttavan uran näyttelijänä. Hän tullut tunnetuksi myös Deborah Morehartina; Morehart oli hänen ensimmäisen aviomiehensä sukunimi. Naidessaan Michael Tylon 1987 Hunter otti tämän nimen omakseen.

Tylo on äitinsä puolelta Cherokee-intiaani. Mieleenpainuvat piirteet omaava näyttelijä on osallistunut useisiin kauneuskilpailuihin, ja People -lehti on valinnut hänet yhdeksi 50 kauneimmasta ihmisestä vuonna 1998. Tylolla on myös oma kosmetiikkasarja.

Laserhoitoja, ei leikkauksia

Tylon kaikkein kuuluisin rooli on hänen osansa Taylor Forresterina saippuasarjassa Kauniit ja Rohkeat. Hänet kirjoitettiin ulos sarjasta vuonna 2002, mutta vuonna 2005 Tylo teki paluun vanhaan rooliinsa. Naisen comebackin sarjaan kerrotaan olleen suuri salaisuus, ja Imdb:n mukaan naista kuljetettiin kuvauspaikalle naamioituna kahden kuukauden ajan, jotta sana ei leviäisi.

Hunter Tylo vuonna 2000. Kuva: Wireimage/AOP

Hunter Tylo vuonna 2005. Kuva: Wireimage/AOP

Tylon palatessa sarjaan hänen muuttunut ulkomuotonsa aiheutti hämmennystä. Naisen korostuneet kasvonpiirteet ja erityisesti pulleat huulet antoivat aihetta epäillä hänen käyneen kirurgin veitsen alla. Vuonna 2007 Tylo kommentoi aihetta kiistäen huhut.

– Olen pitänyt loistavaa huolta itsestäni vuosien varrella ja työskennellyt rankasti, jotta vartaloni pysyisi kunnossa, näyttelijä kommentoi hunter-tylo.comin blogin mukaan.

– Neuvon miehiä ja naisia, jotka haluavat kiristää ja uudistaa ihoaan, ottamaan syviä kemiallisia kuorintoja. Lisäksi toimenpide pitää ihon terveenä ja poistaa kuolleet ihokerrokset, jotka tukahduttavat, nainen neuvoi.

Hunter Tylo vuonna 2001. Kuva: Wireimage/AOP

Hunter Tylo vuonna 2007. Kuva: Wireimage/AOP

Tylo ilmoitti myös suosivansa laserhoitoja aknearpien ja auringon aiheuttamien muutosten hoidossa.

– Minusta myös ihokarvojen ja jalkojen verisuonien poistossa laser on ihmeellinen keksintö, johon naisilla ja miehillä on oikeus, hän totesi.

Monet sivustot intoutuivat esittelemään kuvia Tylosta ennen ja jälkeen oletettujen leikkausten, ja spekulaatiot velloivat villeinä. Plastiikkakirurgihuhuista suivaantunut Tylo uhkasi jopa haastaa AwfulPlasticSurgery.com -sivuston oikeuteen rintojaan koskevasta kirjoittelusta, jota piti törkeänä.

Vastoinkäymisten kautta voittoon

Ensimmäisestä liitostaan Tylolla on poika Christopher, toisesta lapset Izabella Gabrielle, Katya Ariel ja Michael Tylo, Jr.

Hunter Tylo ja Michael Tylo / Kuva: Wireimage/AOP

Naisen perhettä on koeteltu useilla vastoinkäymisillä: Michael Tylo, Jr hukkui perheen uima-altaaseen vuonna 2007. Vauvaiässä Katya Ariel taas kärsi harvinaisesta silmäsyövästä, retinoblastoomasta, jonka vuoksi hänen toinen silmänsä jouduttiin poistamaan. Sairauden syvästi koskettama Tylo on jäsen Retinoblastoma Internationalin johtokunnassa.

Uskonnollinen Tylo on myös perustanut oman hyväntekeväisyysjärjestön nimeltä Hunter's Chosen Child, joka puolustaa kaikkien lasten oikeutta saada syntyä. Inspiraation järjestöönsä näyttelijä sai kokemastaan syrjinnästä: 1996 hänen piti saada rooli suositussa Merlose Place -saippuasarjassa, mutta tuottaja antoi roolin toiselle Tylon tultua raskaaksi. Hunter ei tätä sulattanut, vaan haastoi tuottajan oikeuteen ja voitti jutun.

Hunter Tylo vuonna 2007. Kuva: Wireimage/AOP

Monia vastoinkäymisiä kokenut Tylo asteli vuoden 2009 lopulla avioon kolmannen kerran, tällä kertaa pitkäaikaisen miesystävänsä Gersson Archilan kanssa. Pienimuotoiset häät pidettiin soapcentral.comin mukaan medialta piilossa Las Vegasissa.

– Gersson ja minä menimme naimisiin marraskuun 29. päivä. Jumala on vapahtanut elämäni ja tulevaisuuteni. Surun aikakauteni on ohi. Olemme todella onnellinen perhe. Kiitän siunauksistanne ja onnentoivotuksistanne, onnellinen Tylo kommentoi.

MTV3/Helmi/Maria Aarnio

Kuvat: Wireimage/AOP

Lähteet:
Hunter-tylo.com, Gossiplist.com, Imdb.com, Mamapop.com, Soapcentral.com, Wikipedia, Xactnews.blogspot.com

Lue myös:

    Uusimmat