"Planeetan brittiläisin mies" sai rokotteen koronaa vastaan – Martinin, 91, haastattelu naurattanut miljoonia: "Ei ole mitään järkeä kuolla nyt"
Brittimiehen haastattelu piristänyt ihmisiä ympäri maailman.
Iso-Britannia aloitti koronarokotukset joulukuun 8. päivä. Yksi ensimmäisistä rokotteen saajista oli 91-vuotias Martin Kenyon, joka kuuluu ikänsä puolesta taudin riskiryhmään.
Lontoossa lähes koko aikuiselämänsä asunut Kenyon päätyi yhdysvaltalaisen CNN-uutiskanavan toimittajan Cyril Vanerin haastateltavaksi. Loppu lähentelee jo legendaarista.
Katso haastattelu videolta!
Söi "melkoisen epämiellyttävän lounaan" ennen rokotusta
Kenyon kertoo haastattelussa pitkäsanaisesti rokotusprosessista.
Hän kuvailee esimerkiksi, miten soitti itse sairaalaan ja kuinka vaikeaa Lontoon keskustasta oli löytää parkkipaikkaa. Puhelias herrasmies kertoo syöneensä "melkoisen epämiellyttävän lounaan" ennen pistoksen saamista.
Kenyon ei pitänyt rokotuksen saamista ensimmäisten joukossa mitenkään ihmeellisenä asiana.
– En usko, että se on herättänyt minussa juuri tunteita, paitsi että toivon, etten saa nyt sitä pirun virusta, hän sanoo.
Mies kertoo toivovansa pitkää ikää nähdäkseen lastenlastensa kasvavan.
– Ei ole mitään järkeä kuolla nyt, kun olen elänyt näin kauan.
"Planeetan brittiläisin mies" ei ymmärrä saamaansa huomiota
Kenyonin haastattelusta on tullut somehitti, joka on kerännyt miljoonia katselukertoja. Vanhusta kuvaillaan jopa ”planeetan brittiläisimmäksi mieheksi”.
Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.
Kenyon itse ei ymmärrä saamansa huomiota. Brittilehti The Guardianin haastattelussa hän kuvailee videota "hyvin epäkiinnostavaksi" ja pohtii, eikö ihmisillä ole parempia puheenaiheita.
Mies sanoo tyttäriensä olleen sen sijaan melko innostuneita isänsä saamasta huomiosta. Samalla perheessä on ollut vaikea keskustella, kun lehdistö on koko ajan häirinnyt heitä puhelinsoitoillaan.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: CNN, The Guardian, Huffington Post
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää