Pirkanmaa lähellä koronan leviämisvaihetta, vaara terveydenhuollon ylikuormittumisesta – näin alueen koronasuosituksia tiukennetaan

Aikovatko yksityiset yritykset noudattaa uusia koronasuosituksia? Näin vastaa Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja 6:11
Katso yllä oleva video: Aikovatko yksityiset yritykset noudattaa uusia koronasuosituksia? Näin vastaa Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja.

Koronasuosituksia tiukennetaan Pirkanmaalla heikentyneen epidemiatilanteen vuoksi ensi keskiviikosta alkaen.

Pirkanmaan alueellisen pandemiaohjausryhmän mukaan alue on lähellä epidemian leviämisvaihetta, ja on realistinen uhka terveydenhuollon ylikuormittumisesta.

Ohjausryhmä kertoo, että tartuntamäärien kasvaessa myös yli 50-vuotiaiden osuus sairastuneista on kasvanut.

Edeltäneen seitsemän vuorokauden aikana on todettu 199 uutta tartuntaa. Yhteensä Pirkanmaalla on todettu 1 190 koronatartuntaa koko epidemian aikana.

Uudet suositukset voimaan keskiviikkona

Uudet suositukset astuvat voimaan ensi keskiviikkona 2. joulukuuta, ja ne ovat voimassa 21. joulukuuta saakka. Jo ennestään voimassa olleiden suositusten kestoa jatketaan niin ikään 21. joulukuuta saakka.

Muun muassa julkisten sisätilojen yleisömäärää suositellaan rajattavaksi korkeintaan 10 henkeen, kauppakeskusten oleskelutilat, uimahallit ja kylpylät suositellaan suljettavaksi sekä tarpeetonta matkustamista suositellaan välttämään erityisesti leviämisvaiheen maakuntiin, kuten Uudellemaalle.

Aiemmin annetut suositukset kasvomaskien käytöstä ja etätyöstä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden vierailuja koskevat rajoitukset pysyvät voimassa.

Toisen asteen opetus kuitenkin jatkuu lähiopetuksena.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Näin koronasuosituksia tiukennetaan

  • Julkisissa sisätiloissa sekä museoissa ja teattereissa yleisömäärä suositellaan rajattavaksi 2.-21.12. korkeintaan kymmeneen henkilöön. Kaikissa yleisötilaisuuksissa suositellaan noudatettavan korkeintaan 10 hengen rajaa. Aluehallintovirastolle ehdotetaan yli 10 henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämistä. Tarvittaessa myös yksittäinen kunta voi tehdä näitä koskevan velvoittavan päätöksen oman kuntansa osalta.
  • Julkiset ja yksityiset sisäliikuntatilat suositellaan suljettaviksi 2.-21.12. Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuvalle ammattilaisurheilulle OKM:n määritelmän mukaisesti, maajoukkuetoiminnalle, Olympiakomitean tukiurheilijoille ja OKM:n apurahaurheilijoille.
  • Aikuisten joukkueurheilun ja kontakti- ja kamppailulajien suositusta tauottamisesta jatketaan 21.12. asti
  • Uimahallit, kylpylät ja yleiset saunat suositellaan suljettaviksi 2.-21.12.
  • Nuorisotilat suositellaan suljettaviksi 2.-21.12.
  • Kirjastojen suositellaan 2.-21.12. tarjoavan rajattua palvelua vain lainaustoimintaa varten.
  • Huvi- ja leikkipuistot suositellaan suljettaviksi 2.-21.12.
  • Yksityistilaisuuksissa jatketaan 10 henkilön henkilösuositusta 21.12. asti
  • Kauppakeskuksissa suositellaan suljettaviksi oleskelutilat 21.12. asti
  • Työväen- ja kansalaisopistojen ja taiteen perusopetuksen kausi suositellaan päätettäväksi tai siirrettäväksi etäopetukseksi 2.-21.12.
  • Tarpeetonta matkustamista suositellaan vältettäväksi erityisesti leviämisvaiheen maakuntiin (tällä hetkellä esim. Uusimaa)

Lue myös:

    Uusimmat