Suomen alle 21-vuotiaiden miesten jalkapallomaajoukkue hävisi EM-kisojen alkulohkon toisen ottelunsa Ukrainalle maalein 0–2.
Pikkuhuuhkajat lähti otteluun muutosten saattelemana. Päävalmentaja Mika Lehkosuo vaihtoi Hollanti-ottelusta neljä avauksen pelaajaa.
Ukraina oli vahva läpi ottelun. Se hallitsi peliä pallollisesti. Joukkue siirtyi 1–0-johtoon 28. minuutilla, kun Vladislav Vanat pääsi laittamaan pallon ohi Suomen maalia vartioineen Lucas Bergströmin.
Toisen puoliajan alku oli Suomen kannalta painajaismainen. Maksim Bragaru upotti Pikkuhuuhkajien maalin eteen tipahtaneen irtopallon täysin tyhjään maaliin ja siirsi Ukrainan 2–0-johtoon.
Enempää osumia ei nähty. Ukraina kaappasi siis täydet kolme pistettä.
Ukraina sai ottelun lopussa raskaan takaiskun, kun joukkueen kapteeni Volodymyr Brazhko otti toisen keltaisen kortin. Hänet ajettiin ulos. Kapteeni on sivussa lohkon Hollanti-päätösottelusta.
EM-kisojen D-lohkon tilanne elää. Ukraina nousee nyt kolmeen pisteeseen. Tanskalla on sama potti. Suomi ja Hollanti ovat yhdessä pisteessä. Tanska ja Hollanti kohtaavat myöhemmin tänä iltana. Alkulohkosta jatkaa kaksi parasta.
Pikkuhuuhkajat pelaa alkulohkon viimeisen ottelunsa Tanskaa vastaan. Tuo peli on kalenterissa keskiviikkona.