Koko raitiovaunuliikenne keskeytettiin useaksi tunniksi pääkaupunkiseudulla
Huono sää on tehnyt pääkaupunkiseudun joukkoliikenneaamusta vaikean.
Kaikkien pääkaupunkiseudun ratikkojen liikenne keskeytettiin.
– Häiriö johtuu siitä, että ajolangat ovat jäätyneet jäätävän sateen takia. Ajolanka on radan yläpuolella kulkeva sähköjohto, josta raitiovaunu saa sähköä. Ongelmia on myös vaihteissa, HSL tiedottaa.
Yli puolet raitiovaunuista ja kuusi pikaraitiovaunua on saatu pääkaupunkiseudulla takaisin liikenteeseen, kertoo Kunnossapitoyksikön johtaja Antti Vigelius Kaupunkiliikenne Oy:stä STT:lle kello 15 jälkeen. Liikenne pyritään palauttamaan normaaliksi iltakuuteen mennessä, jos sääennusteeseen ei tule muutoksia.
Raitiovaunu- ja pikaraitiovaunuliikenne keskeytettiin aamulla, koska ajolangat olivat jäätyneet jäätävän sateen takia. Ajolankaan ei pystytty levittämään glyserolia jään sulattamiseksi, koska huoltovaunuihin oli jo laitettu kesävarusteet
Myös bussiliikenteessä on myöhästymisiä useilla linjoilla.
– Osalla reittiosuuksista ei kyetä liikennöimään, HSL kertoo.
Lähijunat ja metro kulkevat tällä hetkellä enimmäkseen normaalisti.
Vaihtoehtoiset yhteydet voi tarkistaa HSL:n verkkosivuilta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää