Pfizerin koronarokotetta EU:ssa 12-vuotiaille jo kesäkuussa? Rokotetta tutkittu jo puolivuotiailla, tuloksia syksyllä

Biontechin ja Pfizerin koronavirusrokotetta tarvitaan luultavasti myöhemmin kolmas annos, jotta sen antama suoja säilyy 0:57
Biontechin ja Pfizerin koronavirusrokotetta tarvitaan luultavasti myöhemmin kolmas annos, jotta sen antama suoja säilyy

Pfizerin ja BioNTechin koronarokotetta on tarjolla 12-15-vuotiaille eurooppalaisille jo kesäkuusta alkaen, BioNTechin perustaja ja toimitusjohtaja Uğur Şahin kertoo Guardian-lehden mukaan. 

Tällä hetkellä koronarokotteita annetaan maailmalla vain yli 16-vuotiaille, sillä rokotteiden vaikutuksesta sitä nuorempiin ei ole ollut riittävää tutkimustietoa.

Şahinin mukaan yhtiö jätti hakemuksensa 12-15-vuotiaille annettavien rokotteidensa hyväksymiseksi jo huhtikuun alussa. Ensi keskiviikkona 5. toukokuuta BioNTech jättää vastaavan hakemuksen Euroopan lääkevirasto EMA:lle. Arviointi kestää neljästä kuuteen viikkoa, joka mahdollistaisi rokotteen antamisen teini-ikäisille jo kesäkuussa.

Suomessa tämä mahdollistaisi 12-16-vuotiaiden riskiryhmäläisten rokottamisen kesäkuussa, Suomen Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet kertoo Ylelle.

– Muutoin rokotusjärjestys menee pitkälti ikäjärjestyksen mukaan. Rokotteiden saatavuus tietenkin vaikuttaa aikatauluun, Rämet jatkaa Ylellä.

Vanhempien etäkoulupiina päättymässä?

Alle 16-vuotiaiden rokottamista koronaa vastaan pidetään merkittävänä askeleena pandemian kitkemisessä lopullisesti. Myös monien vanhempien toiveena olisi, että etenkin vanhemmat lapset saataisiin rokotettua ennen seuraavan kouluvuoden alkua, jotta vältyttäisiin viime vuoden kaltaisilta etäkoulun ja etätöiden yhdistämisen haasteilta.

Maaliskuun lopulla BioNTech ja Pfizer kertoivat, että 12-15-vuotiaille annetut testiannokset antoivat onnistuneita tuloksia koronavirusta vastaan. Nuorilla ei todettu haitallisia oireita ja suoja virusta vastaan oli 100-prosenttinen, Guardian kertoo.

Yhtiöt ovat aloittaneet jo rokotettestejä nuoremmillakin lapsilla aina 6 kuukauden ikäisiin vauvoihin asti.

– Heinäkuussa saamme tuloksia 5-12-vuotiaiden ikäryhmästä ja syyskuussa nuoremmista lapsista, Şahin kertoi Der Spiegel - lehdelle.

Şahin arvioi, että Eurooppa saa rokotteiden avulla laumasuojan koronaa vastaan viimeistään elokuussa. Hän kuitenkin korostaa, että eurooppalaiset ovat taudilta suojassa vasta, kun virus on saatu kuriin myös muualla maailmassa.

Yhtiö: Toimii intialaismuunnostakin vastaan

Toistaiseksi Pfizerin ja BioTnTechin rokotetta on tutkittu 30 koronan muunnosta vastaan.

Şahinin mukaan tulokset ovat olleet hyviä, myös huolta aiheuttaneen intialaisen triplamutaatioviruksen osalta.

Toimitusjohtaja kuitenkin korostaa, että riittävän rokotesuojan saamiseksi tarvitaan kahden sijaan kolme rokoteannosta, joista viimeinen 9-12 kuukauden jälkeen ensimmäisen annoksen saamisesta.

Lue myös:

    Uusimmat