Milloin olet viimeksi pessyt tyynysi? Tämä kysymys kannattaa esittää itselleen erityisesti, jos kärsii iho-ongelmista tai tukkoisesta nenästä ja silmien rähmimisestä aamuisin. Tuore kysely paljastaa, että suomalaiset pesevät tyynyjään luvattoman harvoin. Yli kolme vuotta vanhasta pesemättömästä tyynystä löytyy jo hometta.
Usean suomalaisen tyynystä löytyy kilo rasvaa, likaa, hikeä ja jopa hometta. Jopa 15 prosenttia suomalaisista ei ole pessyt tyynyään koskaan. Tämä käy ilmi tuoreesta Unikulman teettämästä kyselytutkimuksesta. Tyynyjen pesemättömyys yhdistettynä siihen tosiasiaan, että joka neljäs suomalainen on vaihtanut tyynynsä uuteen viimeksi yli kolme vuotta sitten, kertoo karun totuuden: moni nukkuu yönsä homepesässä.
– Pesemättömästä ja vanhasta tyynystä löytyvät samat homekannat kuin kosteusvaurioisesta kylpyhuoneesta. Tämä on valtava terveysriski, joka näkyy muun muassa silmä- ja korvatulehduksina sekä kuivana ihona ja aknena, sanoo ergonomiasuunnittelija Vesa Tuominen Unikulmasta.
Kyselyn mukaan vain kaksi kolmesta suomalaisesta on pessyt tyynynsä vuoden sisään. Suomalaiset eivät ole ryhdistäytyneet tyynynpesussa, sillä pesuinnokkuus on yhtä huonoa kuin kaksi vuotta sitten tehdyssä kyselyssä.
Erityisesti nuoret eivät ole oppineet riittävän tiheää tyynynpesua. Vain joka toinen 18–34-vuotias on pessyt tyynynsä alle vuosi sitten ja lähes 20 prosenttia ei ole pessyt tyynyään koskaan.
– Osasyynä saattaa olla se, että kaikki eivät edes tiedä, että tyynyä pitää pestä. Joissakin tyynyissä pesu kielletään jopa kokonaan. Siksi tyynyä ostettaessa kannattaa aina vilkaista pesuohjetta, Tuominen sanoo.