Perussuomalaisten kannat maahanmuuttoa kohtaan ovat lieventyneet, ilmenee puolueen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
Kyselyyn vastanneista perussuomalaisten kannattajista 86 prosenttia on sitä mieltä, että Suomen maahanmuuttopolitiikka on hieman tai aivan liian löyhää. Neljä vuotta sitten 97 prosenttia kannattajista oli sitä mieltä.
Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) arvelee, että Suomen taloustilanne ja Euroopan kriisimaiden tukipaketit ovat vieneet kannattajien huomiota maahanmuuttopolitiikasta.
Tänä vuonna 12 prosenttia puolueen kannattajista piti Suomen maahanmuuttopolitiikkaa sopivana, kun vuonna 2010 sitä mieltä ei ollut yksikään vastaaja.
Kaikista kyselyyn vastanneista reilu 50 prosenttia arvioi maahanmuuttopolitiikan liian löyhäksi. Neljä vuotta sitten sitä mieltä oli lähes 60 prosenttia vastaajista.
Vastaajia oli reilu tuhat. He edustavat manner-Suomen aikuisväestöä. Virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Uusimmat
-
21:09
Espoossa suuri tulipalo koululla - pelastuslaitos suosittelee sulkemaan ikkunat
-
21:07
MTV seuraa: Leijonat isäntämaa Tshekin kimppuun MM-jäällä – Pekka Jormakan kova lupaus toteutui
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
20:48
Oliver Helander kovassa iskussa – paiskasi reilusti yli 80 metriä
-
20:28
Kalle Rovanperä kärkipaikalta lauantaipäivään! Voitosta huima sekuntitaistelu – näin Portugalin MM-rallin perjantai eteni
-
20:15
Japanissa jouduttu vetämään myynnistä jättimäärät "rottaleipää"
-
20:09
Mielenosoittaja lähestyi Sebastian Tynkkystä aggressiivisesti eurovaalitapahtumassa Oulussa
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo käytös järkyttää: "Mitä täällä tapahtuu?"
-
19:57
Käärijä villitsi viisukylässä – lavalla nähtiin yllätysesiintyjä
-
19:56
Mediat: Alankomaiden viisuedustajaa epäillään väkivaltaisuudesta tuotantoryhmän jäsentä kohtaan
-
19:54
Saksa ja Slovakia mättivät maaleja MM-avauksessa – Leijonien lohkossa vahva esitys
-
19:37
Vakava väkivallanteko Turussa – kolmelle vammoja
-
19:33
YK:n pääsihteeri varoitti jälleen: "Laaja maahyökkäys Rafahiin johtaisi valtavaan humanitaariseen katastrofiin"
-
19:26
Karmea näky: Tähtihyppääjän nilkka vääntyi poikittain Timanttiliigassa
-
19:12
Villiä viisuhuumaa ja pikkutytön liikuttava reaktio isään – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
19:00
Venäjä aloitti hyökkäyksen Harkovan alueella, onnistui etenemään
-
19:00
Kuultiinko Käärijältä kannanotto euroviisulavalla? Somessa sataa sekä risuja että ruusuja
-
18:51
Loukkaantumisesta painajainen – Saksan tähtipelaaja sivuun EM-kisoista?
-
18:51
Leijonien Valtteri Puustiselle uusi NHL-sopimus
-
Lataa lisää