Periscopeen kuvaavia suomalaisia nuoria kiristetään myös ulkomailta – Jessi-äiti pöyristyi 12-vuotiaiden saamista kommenteista: "Ota paita pois, näytä tissit"

Twitterin omistamalla suoratoistopalvelu Periscopella kuka tahansa voi lähettää vaivattomasti reaaliaikaista video-kuvaa aiheesta kuin aiheesta. ”Tutki maailmaa jonkun toisen silmin” -sloganilla itseään mainostavalla palvelulla on kuitenkin pimeä puolensa, joka on herättänyt huolta useiden suomalaisten keskuudessa.

Kahden lapsen äiti Jessi Arina, 33, päätti eräänä päivänä selvittää, millainen palvelu Periscope on. Ensimmäinen video, jonka hän sieltä löysi, oli noin 12–13 -vuotiaan tytön tekemä. Parhaimmillaan videolla oli noin 500 katsojaa.

– Olihan se vähän shokkitapaus. Viestit, joita videon oheen kommentoitiin, olivat todella hävyttömiä, Arina kertoo.

Ota paita pois. Näytä tissit. Anna pillua.

– Tuon ikäisen ei tarvitsisi joutua lukemaan tuollaista.

Arina arvioi, että nuoret tytöt pitävät Periscopesta siksi, että siellä saa huomiota. Myös katsojamääristä kilpailu tuo palveluun oman vivahteensa.

Rikoskomisario: Nuoria kiristetään heidän lähettämillään materiaaleilla

Rikoskomisario Sari Sarani Keskusrikospoliisista kertoo, ettei lasten hyväksikäyttö ja näiltä seksuaalisen kuvamateriaalin hankkiminen suoratoistopalveluissa ole vielä noussut voimakkaasti esille.

Tosin joitain vakaviakin tapauksia tiedetään. Euroopassa ilmiö on merkittävämpi ja Sarani uskookin tilanteen pahenevan tulevaisuudessa.

– Pelätään, että tämäkin huono ilmiö rantautuu Suomeen. Verkossa ei ole rajoja ja suomalaiset nuoret ovat tekemisissä myös ulkomaisten kiristäjien kanssa.

Kiristäjillä Sarani tarkoittaa henkilöitä, jotka tallentavat nuoren joko itse tai houkuteltuna lähettämää arkaluonteista kuvamateriaalia, ja sen julkaisemisella kiristävät tätä lähettämään yhä paljastavampia ja seksuaalissävytteisempiä kuvia.

– On hyvin yleistä, että nuoret lähettävät suoratoistona materiaalia ilman, että joku kiristää sillä. Mutta nuoret eivät ymmärrä, että joku voi tallentaa materiaalin ja käyttää sitä johonkin.

Suomalaisnuorten itsestään kuvaamaa materiaalia saatetaan esimerkiksi myydä eteenpäin pedofiileille tai jakaa näiden verkkoyhteisöissä eteenpäin.

Verkossa kyseiselle materiaalille on jatkuva kysyntä.

Vanhempien ei pitäisi olla sinisilmäisiä

Rikoskomisario Sarani toivoo vanhempien keskustelevan lastensa kanssa jo varhaisessa vaiheessa internetissä käyttätymisestä.

– Vanhempi ei tietenkään voi valvoa jatkuvasti verkon käyttöä – se ei ole mahdollista – mutta tietoisuutta pitäisi lisätä. Ettei oltaisi sinisilmäisiä, Sarani toteaa ja lisää, että myös ulkopuolinen voi puuttua nuorten toimintaan.

Eilen Jessi Arina katsoi Periscopesta videota, jossa esiintyi 13-vuotias tyttö. Tällä kertaa hän päätti puuttua keskusteluun, ja kirjoitti tytölle, ymmärtääkö hän mitä on tekemässä.

Arina muistutti tytölle, että kaikki materiaali jää internetiin ja jotkut katselijoista voivat olla vanhempia kuin tytön isä on. Hän myös kertoi, että monet kommenteista täyttävät seksuaalirikoksen piirteet.

– En tiedä, miten paljon ventovieraan kommentit vaikuttavat, Arina pohtii.

Oli tyttö kuulemma pysähtynyt hetkeksi lukiessaan Arinan viestit.

Yhdysvalloista lähetetään viranomaisilmoituksia suomalaisista kuvista

Rikoskomisario arvioi, että suomalainen kulttuuri vaikuttaa siihen, ettei osaa jaettavassa materiaalista pidetä Suomessa arveluttavana.

Alastomuuteen suhtaudutaan Suomessa esimerkiksi saunakulttuurin vuoksi eri tavalla kuin vaikkapa Yhdysvalloissa.

Keskusrikospoliisi saakin esimerkiksi Interpolin kautta muun muassa Yhdysvalloista viranomaisilmoituksia siellä havaituista suomalaiskuvista esimerkiksi saunomisesta tai rannalta.

Osa kuvista on myös lasten itsensä ottamia. Poliisi pyrkii ilmoituksen jälkeen selvittämään kuvan ottajan ja kuvassa esiintyneen henkilöllisyyden, ja katsoo sitten, onko esitutkintaan tarvetta.

– Esitutkintaa ei käynnistetä kovinkaan usein. Joskus näistä voi kuitenkin paljastua sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito- tai levitysjuttu, Sarani kertoo.

”Se ei ole lasten vika, vanhempien täytyy valvoa”

Sarani myös muistuttaa, että Periscopen lisäksi kuvamateriaalia voi jakaa muissakin palveluissa, kuten Snapchatissa ja Facebookissa.

Arina onkin keskustellut lastensa kanssa, kuinka internetissä tulee käyttäytyä – oli kyse sitten Periscopesta, Facebookista tai Instagramista.

Hänen mukaansa internet ei poikkea muusta maailmasta: jos jotain huolestuttavaa tai väärältä tuntuvaa tulee vastaan, vanhemmille pitää tulla kertomaan siitä.

- Vanhempien täytyy valvoa palveluiden ja sovellusten käyttöä. Lasten syyksi näitä ei voi laittaa. Aikuisten pitäisi myös ladata ja tutustua näihin sovelluksiin. Ne on pakko tuntea.

Arinan Periscopeen tutustuminen johti siihen, että hän kirjoitti näkemästään Facebook-päivityksen, joka on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Hänen mukaansa moni muukin on huomannut Periscopen pimeän puolen eikä kyseessä ole hänen mielestään pieni ilmiö.

Lue myös:

    Uusimmat