Perinteikkäät kesätapahtumat yllättävät taas autoilijoita – "Letkaa saattaa olla kilometritolkulla"

Antti kuvasi Opel-kuskin vaarallisen ohituksen 0:42

Ennen kesälomamatkaa on syytä tarkistaa, mitä tapahtumia matkan varrella järjestetään, muistuttaa Autoliitto.

Pääkuvan video

Hermo voi palaa liikenteessä ilman ruuhkaakin: Antti kuvasi Opel-kuskin vaarallisen ohituksen

Juhannuksen menoliikenne on erittäin vilkasta pääteillä ja varsinkin mökki-Suomeen etelästä vievillä nelos- ja vitosteillä. Tilanteeseen voi varautua joko muuttamalla aikataulua, reittiä tai asennoitumalla hitaampaan etenemiseen. Suomi on kuitenkin erilaisten kesätapahtumien luvattu maa ja seisovan jonon pää saattaakin tulla kesällä vastaan yllättävään aikaan odottamattomassa paikassa.

– Ennen kesäloman automatkaa kannattaa selvittää, mitä isoja tapahtumia mahdollisesti reitin varrella järjestetään ja suunnitella oma reitti sen mukaisesti. Esimerkiksi Jyväskylän MM-rallin aikaan ei kannata ajella Jyväskylän seudulla ellei ole menossa rallia seuraamaan, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen neuvoo.

Rallin MM-sarjaan kuuluva Neste Rally Finland järjestetään heinäkuun viimeisenä viikonloppuna ja se ruuhkauttaa pahoin niin pää- kuin pikkuteitä Jyväskylän ympäristössä.

– Vaikka autourheilu ei kiinnostaisi, kannattaa MM-rallin päiväohjelma tarkistaa etukäteen. Lauantaina rallia ajetaan vain Jyväskylän eteläpuolella, joten ainakaan ysitietä ei tuolloin kannata käyttää Jämsän ja Jyväskylän välillä, Suokonautio-Hynninen toteaa.

Äänekosken väkiluku kasvaa 75 000:lla

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suviseurat puolestaan kokoavat tänä vuonna Äänekoskelle noin 75 000 osallistujaa juhannusta seuraavalla viikolla, mikä aiheuttaa vilkasta liikennettä valtatielle 4. Äänekoski sijaitsee noin 50 kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen. Menoliikennettä on jo tiistai-illasta alkaen, mutta ruuhkaisimmat hetket ovat torstai- ja perjantai-illat. Paluuliikenne ajoittuu puolestaan sunnuntai-iltaan 1.7. sekä maanantaille puolesta päivästä alkaen.

– Suviseurojen liikenne yllättää joka vuosi tapahtumasta tietämättömät automatkailijat. Letkaa saattaa olla edessä kilometritolkulla ja asiaan tuo oman lisänsä matkailuvaunujen 80 km/h:n suurin sallittu nopeus. Letkan taakse jäädessä tilanteeseen on syytä vain sopeutua, sillä turhilla ohitteluilla ei saa aikaan kuin vaaratilanteita ja oman hermon kiristymistä, Suokonautio-Hynninen kertoo.

Majoitus kiven alla

Liikenteen lisäksi kesätapahtumat täyttävät hotellit ja muut majoitukset, mikä sekin vaatii ennakkosuunnittelua. Kysyntäpiikit näkyvät myös hinnoissa.

– Esimerkiksi heinäkuussa Porissa järjestettävien Jazzien ja MTV:n SuomiAreenan aikaan tavallinen hotellihuone maksaa liki 300 euroa yöltä eikä vapaita huoneita silti ole tarjolla. Sama tilanne on Jyväskylässä ralliviikonloppuna. Tänä vuonna Porissa on lisäksi asuntomessut, mikä lisää sekä liikennettä että majoituskysyntää, Suokonautio-Hynninen toteaa.

– Autoliiton Härmän-osasto järjestää puolestaan jokamiesluokan SM-kisan 30.6.–1.7. Alahärmässä ja paikalle saapuu valtavasti yleisöä. Odotettavissa on tungosta myös muun muassa Härmän kylpylään ja huvipuisto Power Parkiin, mikä kannattaa tiedostaa.

Isoja, liikenteeseen ja majoituskapasiteettiin vaikuttavia tapahtumia ovat tänä kesänä myös 16.–17.6. Lahti-Hollola akselilla järjestettävä suunnistuskilpailu Jukolan viesti, 11.–15.7. pidettävät Seinäjoen Tangomarkkinat, 28.–29.7. Rovaniemellä kisattavat Kuninkuusravit, 26.–29.7. juhlittavat Kotkan meripäivät sekä lukemattomat festarit eri puolilla Suomea. Helsingissä järjestetään luonnollisesti isoja tapahtumia, mutta niillä ei yleensä ole suurta vaikutusta ohikulkuliikenteeseen.

Navigaattori auttaa tutullakin reitillä

Autoliiton mukaan Suomen tiestö on monin paikoin rapistunut pahoin ja korjausvelkaa on kertynyt pitkälti toista miljardia euroa. Nyt muun muassa päällystystöihin on saatu hieman lisärahoitusta, mikä tarkoittaa, että kesällä myös tietyöt voivat aiheuttaa matka-aikoihin viivästyksiä. Tietyöt sekä muut mahdollisesti reitille osuvat poikkeustilanteet voi tarkistaa Liikenneviraston sivuilta.

– Navigaattori on hyvä apu tutullakin reitillä, sillä siihen tulevat ruuhkavaroitukset ja uudelleenreititykset toimivat koko ajan paremmin. Radion asetuksista kannattaa puolestaan säätää liikennetiedotteet kuuluviin, Suokonautio-Hynninen huomauttaa.

Hän muistuttaa myös, että kesälomamatkalle pitää lähteä lomafiiliksellä eikä yllätysviivästyksistä kannata pilata omaa tai muun matkaseurueen tunnelmaa.

– Matkalle ei pidä tehdä liian tiukkaa aikataulua. Jos hermoa alkaa kiristää, on syytä kurvata vaikka kahville. Joskus perinteisten valtateiden sijaan valittava kiertoreitti voi olla nopeampi ja tarjota virkistävän uusia elämyksiä ja maisemia.

Lähde: Autoliitto

Lue myös:

    Uusimmat