Perheiden ongelmat ja yksinäisyys korostuvat joulun yhteydenotoissa

Joulu ei ole pelkästään iloinen juhla. Esimerkiksi yksinäisyys tai perheen sisäiset ongelmat voivat kärjistyä jouluna.

Pelastakaa Lapset avaa tänä jouluna kymmenettä kertaa lapsille ja nuorille suunnatun Mantelichatin. Verkkokeskustelussa nuoria askarruttavat tavalliset arjen asiat, myös jouluna.

– Lapsilla ja nuorilla on tarve keskustella siitä, mitä heille kuuluu, kertoo Huomenta Suomessa torstaina vieraillut, Pelastakaa Lapset ry:n kansalaistoiminnan päällikkö Riitta Kauppinen.

Jouluna keskusteluissa näkyvät erilaiset perheen sisäiset ongelmat.

– Netissä on helpompaa keskustella, kun tietää, että voi puhua turvallisesti ja nimettömänä aikuisen kanssa, Kauppinen sanoo.

Mantelichat päivystää jouluaattona IRC-Galleriassa ja Pelastakaa Lasten omassa chat-palvelussa iltaseitsemästä alkaen.

Yksinäisyyttä myös perheen keskellä

Kirkon palveleva puhelin päivystää koko joulun. Kirkkohallituksen työalasihteeri Titi Gävertin mukaan mitään eritystä piikkiä ei puheluissa jouluna nähdä.

– Päivystäjät, jotka ovat olleet vastaamassa puheluihin joulunaikaan, ovat kokeneet sen hirveän mielekkääksi. Silloin tulee tärkeän tuntuisia puheluita. On monia, jotka ovat kokeneet tarpeelliseksi, että jouluna voi soittaa tällaiseen palveluun.

Kun jouluna kaikki paikat ovat kiinni, riittää monelle tieto siitä, että jossain joku päivystää.

– On myös sellaisia puheluita, joissa sanotaan, että on ihanaa, että olette olemassa. Kun yhteiskunta menee kiinni, on tärkeää, että joku on puhelimen päässä päivystämässä.

Joulun puheluissa pyörivät samat aiheet kuin arkenakin.

– Yksinäisyys, oma terveys ja elämänkatsomukseen liittyvät asiat, Gävert listaa.

Hän muistuttaa, että yksinäisyyttä saatetaan kokea myös perheen keskellä. Silloin voi olla helpompaa lähettää huomaamattomasti viesti esimerkiksi kirkon Palvelevan netin kautta.

Lue myös:

    Uusimmat