Perheen 5-vuotias lapsi oli vieressä, kun isä tuli ja alkoi hakata nukkuvaa äitiä veitsellä – käräjäoikeuden mukaan teko ei ollut erityisen julma, hovioikeus eri mieltä

Rovaniemen hovioikeus kovensi viisikymppiselle kittiläläismiehelle luettua henkirikostuomiota. Mies surmasi vaimonsa keittiöveitsellä, kun tämä oli nukkumassa perheen 5-vuotiaan lapsen kanssa. Käräjäoikeus tuomitsi miehen taposta, mutta hovioikeus katsoi, että kyse oli murhasta.

Syyttäjä haki miehelle käräjiltä elinkautista murhasta, mutta oikeuden mukaan murhan tunnusmerkit eivät täyttyneet. Käräjäoikeuden mukaan teko ei ollut murhaksi tarpeeksi julma.

Oikeuden mukaan teko ei ollut myöskään murha-nimikkeen vaatimalla tavalla kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tämä siksi, että mies oli tehnyt verityön "riidan aiheuttamassa kiihtymystilassa".

Käräjätuomio tuli viime vuoden lopulla.

Asianomistajat, eli kuolleen naisen omaiset sekä syyttäjä valittivat tuomiosta hovioikeuteen.

Näin tapahtumat etenivät

Hovioikeudessa todettiin riidattomaksi, että jo noin kaksi viikkoa ennen kuolemaansa nainen oli soittanut lääkäripäivystykseen yöllä ja ollut huolissaan ja peloissaan siitä, että hänen aviomiehensä tappaisi hänet.

Puhelun vastaanottanut henkilö kertoi oikeudessa, että vaikka oli työssään paljon puhelimessa, hän ei ollut koskaan aiemmin kuullut niin suurta hätää ja pelkoa ihmisen äänessä.

Tapahtumapäivänä pariskunnalla oli ollut riitaa. Mies oli humalassa.

Mies surmasi vaimonsa keittiöveitsellä. Mies hakkasi naista niin, että veitsi upposi selkään kahvaa myöten. Nainen yritti myös ilmeisesti suojata itseään, sillä naisesta löydettiin myöhemmin puolustautumisvammoiksi sopivia jälkiä. Mies oli muun muassa iskenyt naista kolme kertaa niin, että veitsi oli lävistänyt naisen kädet.

Perheen 5-vuotias lapsi nukkui väkivallan alkaessa äitinsä vieressä. Kun isä alkoi puukottaa, hän pakeni asunnossa olleen vanhemman sisaruksensa luokse.

Isä puolestaan meni puukotuksen jälkeen takaisin olohuoneen juomaan lisää alkoholia. Hän soitti tapahtuneesta itse hätäkeskukseen.

Törkeä ja erityisen julma teko

Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus katsoi, että kyseessä oli murha.

Tekotapaa pidettiin erityisen julmana ja tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Käräjäoikeus oli katsonut miehen toimineen riidasta aiheutuneen kiihtymystilan vallassa. Hovioikeus ei ollut samaa mieltä. Sen mukaan miehellä oli aikaa miettiä asiaa ennen tekoa, sillä riidan ja teon väliin jäi aikaa.

Mies oli myös käyttäytynyt teon jälkeen rauhallisesti, mikä hovioikeuden mukaan puhui vakaan surmaamisaikomuksen puolesta – ottaen huomioon, että mies oli jo aiemmin uhannut vaimoaan tappamisella.

Teon törkeyteen vaikutti hovioikeuden mukaan myös se, että kyse oli lähisuhdeväkivallasta.

Vuonna 1967 syntynyt Veli-Tapio Einari Keskitalo tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Lue myös:

    Uusimmat