Pelätty ensimmäinen tartunta Kongon rajojen ulkopuolella on vahvistettu Ugandassa – viisivuotias poika kuoli ebolaan

Kongon demokraattisessa tasavallassa on jo yli 2000 ebolatartuntaa, ja nyt epidemia on levinnyt maan rajojen ulkopuolelle, Maailman terveysjärjestö WHO ilmoitti tiistaina. Keskiviikkona vahvistettuja tartuntojen määrä on noussut kolmeen.

WHO:n ja Kongon terveysviranomaisten mukaan Ugandasta on löytynyt 5-vuotias kongolainen poika, jolla on diagnosoitu ebolavirus.

Lapsi ja hänen perheensä tulivat maahan Bweran rajanylityspaikan läpi. He olivat sen jälkeen hakeutuneet Kagandon sairaalaan, jossa lääkärit tunnistivat ebolan mahdolliseksi sairauden aiheuttajaksi, WHO:n tiedotteessa kerrotaan.

Lapsi on sairaalahoidossa ebolaan keskittyneessä hoitoyksikössä Bwerassa.

Tartunta on ensimmäinen Kongon rajojen ulkopuolella sen jälkeen, kun tartunnat havaittiin elokuussa.

Kongon ebolaepidemia on jo nyt toiseksi suurin ja toiseksi tappavin ebolaepidemia historiassa, sillä elokuusta lähtien virukseen on kuollut jo yli 1300 henkilöä. Tartuntoja on eniten Pohjois-Kivun ja Iturin maakunnissa, jotka ovat maan runsasväkisimpiä alueita, ja sijaitsevat naapurimaiden Ugandan, Ruandan ja Etelä-Sudanin rajojen läheisyydessä.

WHO varoitti jo aikaisemmin keväällä, ettei virusta saada pysymään hallinnassa, ellei tilanteeseen puututa nopeasti.

Uganda oli valmistautunut ebolaviruksen mahdollisesti leviävän rajojensa sisäpuolelle. Terveydenhuollon työntekijöitä on koulutettu tunnistamaan taudin oireet potilaissa, ja yli 4700 työntekijää 165 sairaalassa on saanut rokotteen tautia vastaan.

Historian laajin ebolaepidemia levisi Länsi-Afrikassa vuonna 2014 tappaen yli 11 000 ihmistä.

Korjattu kello 22.38 vuoden 2014 epidemian kuolonuhrien lukumäärä oikeaksi.

Lue myös:

    Uusimmat