Paul-mustekala ennustaakin värien perusteella?

Paul-mustekalan putkeen osuneet MM-kisaennustukset eivät perustu yliluonnollisiin kykyihin, perulainen biologi Alfredo Salazar väittää.

Oberhausenilaisessa akvaariossaan ruokalaatikoista voittajia noukkiva Paul on veikannut toistaiseksi oikein jokaisen Saksan MM-kisaottelun tuloksen.

- Olen epäilevällä kannalla, sillä kaikki tietävät, ettei yksikään eläin eivätkä ihmisetkään pysty ennustamaan tulevaisuutta, Salazar sanoi perulaisen RPP-radion haastattelussa.

Salazarin mukaan mustekalat ovat älykkäimpien selkärangattomien eläinten joukossa, ja isojen aivojensa ansiosta ne kykenevät erottamaan värit toisistaan.

- Kirkkaat värit vetävät niitä puoleensa. Saksan lipussahan värit ovat tummempia ja Espanjan lipussa kirkkaita, Salazar selitti Paulin onnistunutta välieräennustetta.

Pronssi- ja loppuottelun tuloksia veikatessa Paul poimi ruokapalansa Espanjan ja Saksan laatikoista. Molempien maiden lipuissa on keltaista ja punaista väriä. Teoriaa ei kuitenkaan tue se, että alkulohkovaiheessa Paul onnistui veikkaamaan oikein Serbian yllätysvoiton Saksasta. Serbian lippu on väreiltään sinipunavalkoinen.

Asiasta uutisoi Marca-lehti verkkosivuillaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat