Patria irtisanoo enintään 56 henkilöä

Puolustustarvikekonserni Patria uudistaa organisaatiotaan, minkä seurauksena enintään 56 henkilöä irtisanotaan, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Patriassa aloitettiin elokuun puolivälissä muutosneuvottelut, joiden piirissä oli lähes 1 200 työntekijää.

Muutosneuvottelujen tavoitteena oli Patrian toimintamallin kehittäminen, vastaaminen kasvaneeseen kysyntään sekä tehokkuuden parantaminen.

Patriassa toteutettavat muutokset koostuvat pääosin työtehtävien muutoksista ja uudelleenorganisoinnista. Olennaiset muutokset kohdistuvat 284 nykyiseen tehtävänkuvaan.

Lisää irtisanomisia voi Patrian mukaan seurata, jos henkilö ei ota vastaan tarjottua uutta työtehtävää.

– Tavoitteenamme on, että Patrian koko toimintamalli on mahdollisimman tehokas ja linjakas, jotta pystymme vastaamaan kasvavaan kysyntään ja varmistamaan nykyisten ja uusien tilausten toimitukset, Patrian toimitusjohtaja Esa Rautalinko sanoo tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat