Parisuhdeterapeutti: Toisen varjoon ei kannata asettua
Mahtuuko yhteen parisuhteeseen kaksi boheemia taiteilijasielua? Vai päteekö tässäkin vanha viisaus, vastakohdat täydentävät toisiaan? Mitä, jos julkkis diivailee kotonakin? Parisuhdeterapeutti Sinikka Savander kertoo, millä eväillä parisuhde pysyy tasapainoisena.
Kaikissa parisuhteissa pitää olla valmis tekemään kompromisseja. Joskus tilanne on kuitenkin sellainen, että joustamaan joutuu aina sama osapuoli.
− Raa'asti yleistäen, suuren taiteilijan vaimon osa ei ole helppo, Sinikka Savander toteaa.
Hänen mukaansa taiteilijan tai muun julkkiksen puolisolta vaaditaan erittäin hyvää omanarvontuntoa, sillä heikon ihmisen itsetunto nujertuu helposti entisestään toisen varjossa.
− Toinen saattaa viedä heikommalta kaiken energian, Savander sanoo.
Hyvässä parisuhteessa ei kilpailla
Savander uskoo, että vaikka "tähden" ja niin sanotun tavallisen ihmisen parisuhde voikin olla työläs, vielä kinkkisempi suhde syntyy kahden tähden välille.
− Kumppaninsa kanssa ei pitäisi koskaan ryhtyä kilpailemaan. Näin voisi kuvitella helposti tapahtuvan kahden taiteilijan välillä, hän sanoo.
Savander ajattelee, että boheemin taiteilijan elämää olisi hyvä olla tasapainottamassa kumppani, joka olisi enemmän käytännön ihminen. Mutta edelleen, tällä käytännön ihmisellä tulisi olla erityisen hyvä itsetunto, jotta ei kokisi itseään vähäpätöisemmäksi, kuin vierellään oleva suuri taiteilija. Taiteilija voisi ammentaa voimaa tavallisesta kotielämästä.
− Toisen varjoon ei kannata asettua, kuuluu Savanderin tärkein neuvo.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää