Pariskunta väitti saaneensa syövän yleisestä rikkakasvimyrkystä – Monsanto joutuu maksamaan yli 2 miljardin dollarin korvaukset

Yhdysvalloissa Kaliforniassa oikeuden valamiehistö on määrännyt Bayerin omistaman Monsanton maksamaan yli kaksi miljardia dollaria syöpään sairastuneelle pariskunnalle. Pariskunta haastoi yhtiön oikeuteen, sillä pariskunnan mukaan glyfosaattipohjainen rikkakasvimyrkky Roundup on aiheuttanut heille syövän.

Bayer sanoo tiedotteessa olevansa pettynyt valamiehistön päätökseen ja aikoo valittaa tuomiosta. Bayerin mukaan maailmanlaajuisesti johtavat terveysviranomaiset ovat yhtä mieltä siitä, että glyfosaattipohjaisia tuotteita voidaan käyttää turvallisesti ja että glyfosaatti ei ole syöpää aiheuttava.

"Tämänhetkisen tietämyksen perusteella turvallista"

Rikkakasvien torjuntaan käytettävä glyfosaatti on yleisimmin Suomessa käytetty kasviensuojeluaine. Yhteensä se on käytössä noin 40 eri valmisteessa, kertoo ryhmäpäällikkö Kaija Kallio-Mannila Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesista.

–  Tämänhetkisen tietämyksen perusteella glyfosaatin käyttö on turvallista, kun noudatetaan valmisteelle annettuja käytön rajoituksia ja henkilönsuojaimia, Kallio-Mannila sanoo.

Tuotteiden käyttörajoitukset liittyvät esimerkiksi ympäristöhaittoihin, kuten vesistöjen läheisyyden huomiointiin.

Glyfosaatilla on EU:ssa vuoden 2022 loppupuolelle asti voimassa oleva käyttölupa, joka perustuu Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) arviointeihin. Arvioinnin jälkeen glyfosaattia sisältävien valmisteiden lupia on käsitelty jäsenmaissa.

Glyfosaatista käyty voimakasta keskustelua

Glyfosaatin terveysriskeistä on ollut erilaisia arvioita. Bayeria on aiemminkin syytetty oikeudessa siitä, että Roundup on aiheuttanut syöpää. Vuonna 2018 ja 2019 glyfosaatin kehittäjä Monsanto katsottiin syylliseksi siihen, ettei se ollut varoittanut asianmukaisesti Roundupin mahdollisista riskeistä.

Saksalainen kemikaalijätti Bayer osti Monsanton viime vuonna. Bayerin mukaan Monsanton tuotteet ovat turvallisia, jos niitä käytetään oikein.

Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos on ollut eri linjoilla. Sen mukaan glyfosaatti tulisi luokitella todennäköisesti ihmiselle syöpää aiheuttavaksi. 

Lue myös:

    Uusimmat