Paperiliiton Ahonen: Voikkaalle olisi ollut suomalainen ostaja

Paperiliiton puheenjohtajan mukaan UPM-Kymmenellä oli mahdollisuus myydä suljettava paperitehdas sijoittajille. UPM kiistää Ahosen esittämän väitteen.

Suomalaiset sijoittajat olisivat olleet valmiit ostamaan UPM-Kymmenen Voikkaan paperitehtaan. Näin kertoo Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen Keskisuomalaisen haastattelussa. Sijoittajat olisivat myös muuttaneet tuotantosuuntaa.

Ahosen mukaan suomalainen sijoittajaryhmä ei suoraan asioinut UPM:n kanssa, vaan yhtiöön oli yhteydessä "erittäin korkeassa asemassa oleva yhteiskunnallinen vaikuttaja". Kaupan toteutuessa myös sijoittajien nimet olisivat tulleet julki.

- Tehdas olisi ollut myytävissä, eikä se olisi edes kilpaillut niillä lajikkeilla, mitä UPM tekee. Olisi voitu pelastaa työpaikat, Ahonen kertoo Keskisuomalaiselle.

Sijoittajaryhmällä oli suunnitelmia tuotevalikoiman laajentamisesta biopolttoaineisiin, joita syntyy metsäteollisuuden kylkiäisinä.

Voikkaan tehdas suljetaan syksyllä. Tehtaan lähes 600 työntekijää irtisanotaan. Yhteensä UPM vähentää henkilökuntaansa 2557 henkilöllä seuraavan kolmen vuoden aikana.

UPM: Voikkaasta ei ole tehty ostotarjousta

Voikkaan paperitehtaasta ei UPM:n mukaan vastaanotettu ostotarjousta suomalaiselta sijoittajaryhmältä. Asiasta kertoo UPM:n viestintäjohtaja Pirkko Harrela.

UPM muistuttaa samalla, että Voikkaan tehtaan tilojen käytöstä on tehty esisopimus Empower-yhtiön kanssa ja asia etenee hyvää vauhtia.

- Tämän lisäksi olemme saaneet useita muita yhteydenottoja koskien Voikkaan tehtaan tilojen käyttöä. Niitä selvitellään parhaillaan. Päätökset Voikkaan tehtaan toiminnan osalta on tehty, yhtiön viestinnästä tiedotetaan.

Ahosen mukaan suomalainen sijoittajaryhmä ei suoraan asioinut UPM:n kanssa, vaan yhtiöön oli yhteydessä "erittäin korkeassa asemassa oleva yhteiskunnallinen vaikuttaja". Kaupan toteutuessa myös sijoittajien nimet olisivat tulleet julki.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat