Päihteiden kanssa taistellut Kikka yritti viime hetkillä paluuta – läheiset kertovat laulajan tarinan: "Saatoin hänet hautaan"

Kirsi Viilonen on parikymppinen nuori nainen Tampereen Tesomalta. Eletään 1980-lukua ja iloinen ja puhelias Kirsi työskentelee muun muassa pankkivirkailijana ja meikkimyyjänä. Hän haaveilee kuitenkin urasta musiikin parissa – hän haluaa esiintyä.

Samaan aikaan maailmalla menestyvät seksikkäät naistähdet Sabrina ja Samantha Fox. Italialainen Sabrina laulaa pikkuruisissa bikineissä pojista ja lavalla kiemurteleva englantilainen Samantha kehottaa kuulijaa koskemaan itseään. Rohkeiden naisten musiikki myy ja vetää ihmisiä puoleensa, mutta vastaava naisartisti puuttuu vielä Suomesta.

Kirsi löytää ystäväkseen Pia Temisevän, jonka kanssa unelma tähteydestä alkaa konkretisoitua. Pia alkaa Kirsin manageriksi ja naiset saavatkin solmittua levytyssopimuksen.

Pian koko Suomi oppii tuntemaan Kirsin taiteilijanimellä Kikka.

data-(2)

"Mä haluun viihdyttää"

Kikan ensimmäinen levy julkaistaan vuonna 1989.

– Ensimmäiselle levylle lauluja tekivät Veikko Samuli ja isäni Juha (Vainio). Kikan ura lähti tosi hienosti lentoon, Mä haluun viihdyttää -kappaleesta tuli suuri hitti, Kikalle laulunsanoja kirjoittanut Ilkka Vainio kertoo 27 vuotta ensilevyn julkaisun jälkeen.

Omien kappaleiden lisäksi levyllä kuullaan Kikan versioita muiden artistien tunnetuiksi tekemistä hiteistä. Albumia myydään platinalevyyn oikeuttava määrä.

Levyn nimikkokappaleen musiikkivideo on hitti sekin. Kikka on videon ankeisiin puitteisiin verrattuna kuin pieni sähikäinen – hän tanssii hymyillen pinkissä asussa vaaleat kiharat vallattomasti heilahdellen. Samalla hän laulaa sanoja, joita ei aikaisemmin ole suomalaisessa iskelmämusiikissa kuultu naisten suusta.

”Sun katsees vaeltaa vartalossain ja aivan lähelles tulen jo näin Kun polte pakottaa lantiossain, se vetää väkisin sinua päin”

Video aiheuttaa myös kohuntapaisen, sillä pieni pusero ei ole pysyä reippaasti liikkuvan Kikan yllä. Videon viime sekunneilla nähdäänkin pienimuotoinen vilautus, kun paita valahtaa alas paljastaen laulajan rinnan.

data-(1)

Hurjat keikkavuodet

Kikka tuo esiintymistyylillään suomalaiseen musiikkikenttään uudenlaista rohkeutta, sillä aiemmin eroottissävytteiset laulut on varattu vain miesartistien, kuten Frederikin, laulettaviksi. Nyt Venukseen syöksyvistä sukkuloista ja hanurin näppäilystä laulaa nuori nainen tiukoissa kimalleasuissa.

– Hän kantoi siihen aikaan yksin rohkean naisen kruunua. Myöhemmin on tullut muita rohkeita poppareita, joilla on samanlaista huumoria. Kikka antoi monella naisartistille luvan heittäytyä ja pitää hauskaa, Ilkka Vainio sanoo.

Myös lauluja kirjoittanut Veikko Samuli sanoo, että laulamiensa tekstien suhteen Kikka oli aikaansa edellä.

– Hän ei alusta alkaenkaan ollut meidän levy-yhtiösetien muokkaama tuote, vaan ihan aito oma itsensä, hän kertoo.

Myös Kikan asut ovat jotakin uutta ja erilaista – kuin tulevaisuudesta. Pikkuruisten mekkojen ja hameiden lisäksi hänet nähdään televisiossa esimerkiksi materiaaliltaan kuplamuovia muistuttavissa pussihousuissa ja futuristisessa bodyssa. Päässään hänellä on tietenkin ikoniset vaaleat kiharat ja paljeteilla koristeltu lippahattu. Esitettävä kappale on nimeltään Sukkula Venukseen.

”Sun tunnen mä kuumentuneen, näin vallassas kaiken nyt mä teen Pian teet sen sinäkin, kun tätä tahtoo kumpikin Nyt syöksyy sukkula Venukseen”

2:40

Juha Vainio nukkuu pois Kikan ensilevyn jälkeisenä vuonna. Laulajatar pyytää, että Ilkka alkaisi kirjoittaa hänen laulujensa sanoituksia.

Laulut kirjoitetaan salanimien turvin – isä Juha on Kirsi Sunila ja poika Ilkka esiintyy levyn kansiteksteissä nimellä Sipi Castrén. Kappaleiden tekijöiden joukossa on myös säveltäjä Veikko Samuli, joka kynäilee sävellyksiä Inari Katramo -salanimellä.

– Hän teki uransa eteen aina kaiken täysillä, itseään säästämättä. Hän harjoitteli tunnollisesti uusia kappaleita ja oli tarkka siitä, että löysi jokaiseen lauluun oikean tunnelman, Kikan pitkäaikainen ystävä Raija Pelli kertoo.

Kikka tutustuu radiokuvioissa pyörivään Hannu Aholaitaan, joka alkaa juontaa hänen keikkojaan. Yhteisiä esiintymisiä kertyy ystävyksille monen monta ja suomalaisyleisö rakastaa Kikkaa. Jopa niin kovasti, että meininki esiintymispaikoissa äityy toisinaan hurjaksi. Eräällä keikalla 1990-luvun alussa Pirkanmaalla show joudutaan lopettamaan ennen aikojaan.

– Tupa oli jo alkuillasta aivan täynnä. Tila oli niin piukassa, että sinne ei mahtunut enää edes kympin seteliä väliin.

Kikka yrittää ehdottaa, josko hän voisi aloittaa esityksensä etuajassa suuren yleisömäärän vuoksi, mutta juontaja Aholaita ei tähän suostu. Keikka aloitetaan sovittuna ajankohtana.

– Meno yltyi niin hurjaksi, että Kikka jätti pari biisiä laulamatta. Pelkona taisi olla, että miesyleisö tulee lavalle, Aholaita muistelee.

Lavalla Kikka onkin juuri sellainen kuin yleisö häneltä odottaa: räväkkä, keimaileva unelmien nainen, joka osaa ottaa yleisönsä ja rakastaa lavalla oloa yli kaiken. Kikka lähtee lavoilta kotiin kuitenkin ihan tavallisena Kirsinä – uran huippuhetkinäkin hän osaa erottaa oman minänsä ja esiintyjäroolin.

data

Koko perheen Kikka ei kelvannut kriitikoille

Avoimen seksikäs imago vetää aluksi puoleensa lähes ainoastaan miesfaneja, mutta lopulta myös naiset ja lapset liittyivät ihailijajoukkoihin.

– Kikka oli lopulta koko perheen suosikkiartisti. Kaikki osasivat hitit ulkoa, Ilkka Vainio kuvailee.

Välillä avoimen vihjailevat ja eroottiset sanoitukset tuntuvat kuitenkin olevan liikaa itse esittäjälle.

Eräänä päivänä tekstittäjä Ilkka Vainio saa puhelun studiosta. Kikan kappaleita tehnyt Veikko Samuli soittaa ja kertoo, että Kikka ei halua laulaa yhtä hänelle tehdyistä kappaleita. Teksti oli nimeltään Tartu tiukasti hanuriin.

– Ilkka, tämä on hurja, tätä minä en pysty laulamaan, puhelimen päähän tullut Kikka selittää.

Vainio saa kuitenkin ylipuhuttua laulajattaren levyttämään kappaleen lupauksillaan välittömästä hitistä. Kikka suostuu ja kyseessä on jälleen hitti. Muutama kuukasi singlen julkaisun jälkeen Kikka soittaa Vainiolle ja käskee tätä tekemään lisää vastaavia lauluja niiden hyvän menekin vuoksi.

Kappaleissa ollaan aina mukana ajan hengessä: lama-aikaan lauletaan esimerkiksi käyrää nousemaan. Vaikutteita otetaan myös Yhdysvalloissa suursuosion nousseesta rap-musiikista. Onnen nainenkin silloin vasta saa -kappaleessa vuodelta 1991 kuullaan kenties ensimmäisen kerran naisartistin räppäävän suomen kielellä.

”Onnen silloinkin nainen vasta saa, hellästi, kun häntä koskettaa Elämästä ei puutu makeaa, kun saa tehdä sillai ihanaa”

Toivotaan Toivotaan -ohjelmassa 30.12.1989 Kikka esitti alun perin Mona Caritan vuonna 1981 levyttämän kappaleen nimeltä Satu kaunis rakkauden

3:22

Huumori ja heittäytyminen ei kuitenkaan ole kaikkien mieleen. Kikka on aina iloinen esiintyjä, mutta hänen sisällään on myös Vainion mukaan herkkä taiteilijatar.

– Hän kärsi toisinaan siitä, että jotkut ajattelivat homman olevan helppoa. Hän oli kuitenkin popin uusi seksikäs jumalatar, Vainio sanoo.

Yleisradion Sabatti-nimisen televisio-ohjelman haastattelussakin keväällä 1990 Kikka saa osakseen taitojaan epäileviä kommentteja.

– Suomen Samantha Fox, Suomen Sabrina. Nainen, jolla on kaikki hartioiden alapuolella, toimittaja Tapani Ripatti aloittaa esittelyn.

Sinisessä jakkupuvussaan studiossa istuvan 25-vuotiaan Kikan silmät kapenevat, mutta hän kuittaa haastattelijan törkeydet asiallisen kohteliaasti.

– Olen oma itseni, tarvitseeko sitä vielä vakuutella?

Arvostusta musiikille ei tipu myöskään kriitikoilta. Kikka on kappaleillaan mukana esimerkiksi Syksyn Sävel -kisassa, jossa hän jää molemmilla kerroilla kolmannelle sijalle. Myös Suomen euroviisuedustajan paikka jää saamatta. Kikka saa kuitenkin valtavilla levymyyntimäärällään useita tunnustuksia: platinalevyjä kertyy uran aikana yhteensä neljä ja kultalevyjäkin kaksi.

Tuohon aikaan vastaavat suoritukset ovat harvassa, mutta Kikan platina-albumit ylittivät kirkkaasti 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa vaaditun 50 000 myydyn äänitteen rajan. Kikan Kiihkeät tuulet -levy on yhä tänä päivänä Suomen kaikkien aikojen eniten myytyjen albumien listalla. Yhteensä hänen levyjään on myyty noin 300 000 kappalletta. 

data-(6)

Laskevan suosion traaginen loppu

Myös toisenlainen laulu-ura kiinnostaisi Kikkaa – pikkutuhmien kappaleiden lisäksi hän haluaisi laulaa välillä myös kauniimpia lauluja, mutta yleisö on eri mieltä. Tämä näkyy huonommin menestyneiden kappaleiden myyntiluvuissa. Vähemmän paljastavalla kansikuvalla varustettu Käyrä nousemaan -albumi ei menesty enää aiempien julkaisujen tavalla ja neljäs levy Ota vaatteet pois vuodelta 1994 myy yli kolme kertaa vähemmän kuin uran alun hittialbumit.

Vuoden 1995 lopussa Kikka jättää julkisuuden. Hän ehtii elää myös tavallista elämää: mennä naimisiin, vaihtaa sukunimensä Siréniin ja synnyttää vuonna 1996 tyttären, joka saa nimekseen Sanni. Äidiksi tulon myötä halu vetäytyä julkisuudesta heräsi, ystävä Raija Pelli kertoo.

– Hän oli valtavan esiintymishalunsa takana herkkä ja helposti haavoittuva persoona. Lapsen synnyttäminen muutti hänen ajatuksiaan laulamisesta "vakavampaan" suuntaan, mutta yleisö ei lämmennyt idealle. Tämä oli kova paikka kehittymistä kaipaavalle taiteilijalle, Veikko Samulikin sanoo.

Kikka yrittää paluuta laululavoille muutaman erilaisen singlen voimin seuraavina vuosina, mutta yleisö ei tunnu löytävän muuttunutta artistia.

– Yleisö halusi vain Kikan kikkamaista meininkiä, Ilkka Vainio kuvailee.

Vuonna 2000 Kikka julkaisee viimeiseksi jääneen albuminsa Herkut lisukkeineen, joka jatkaa vähemmän menestyneiden albumien listaa. Hän yrittää vielä kaksi vuotta myöhemmin julkaisemalla oman versionsa Mika Sundqvistin Moottoripyörä on moottoripyörä -kappaleesta, mutta menestystä ei tule.

Kikan elämään ovat hiipineet mukaan myös terveys- ja päihdeongelmat ja vuonna 2004 hän ilmoittaa faneilleen jättävänsä kiertue-elämän.

"Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä / Namusia naisia katsastan, moottoripyörällä ratsastan"

Vuotta myöhemmin Kikka alkaa kuitenkin viritellä jälleen comebackia. Hän on jättänyt päihteet ja ottaa yhteyttä ystäväänsä Hannu Aholaitaan. Vuodet ovat muuttaneet niin suomalaista yleisöä kuin Kikkaakin: olisiko perheenäidin enää mahdollista tehdä samanlaista uraa lavoja valloittavana seksipommina?

Aholaidan mukaan Kikka ei miettinyt menestysvuosiaan ja tiesi, ettei niihin välttämättä ole enää paluuta. Uuden imagon löytämisen kanssa on myös vaikeuksia.

– Hän mietti sitä tarkkaan ja monta kertaa asiasta keskusteltiin puhelimessakin. Hän kysyi minulta mielipidettä asiaan, mutta sanoin, että Kirsi, sinun pitää päättää itse tämä asia, Aholaita kuvailee.

Paluu ei kuitenkaan ehdi toteutua. Kolmas päivä joulukuuta vuonna 2005 Kikka menehtyy sydäninfarktiin.

– Kirsi Sirén oli kuollessaan 41-vuotias. Häntä jäivät kaipaamaan puoliso ja kouluikäinen tytär, MTV:n verkkosivuilla kirjoitetaan.

data-(3)
Kaksi vuotta ennen kuolemaansa Kikka poseerasi Poptorin rakkauslaulufestivaaleilla Tallink Romantika -laivalla.

Saavuttamatta jäänyt paluu

Lähes viisi vuotta kuoleman jälkeen Kikan kanssa useita hittejä tehtaillut Ilkka Vainio täyttää 50 vuotta. Hänelle järjestetään juhlan kunniaksi suuri konsertti, jossa Suomen eturivin artistit esittivät hänen tekemiään kappaleita. Paikalle saapuu myös teini-ikään varttunut Sanni, Kikan tytär.

– Minulle tuli kyyneleet silmiin. Sanni oli teettänyt minulle oman farkkupaidan ja kiitti kaikesta, mitä olin äidin eteen tehnyt. Se oli hieno hetki, Vainio sanoo.

Kikan kanssa lavoja hurjina vuosina kiertänyt Hannu Aholaita taas miettii Kikan saavuttamatta jäänyttä paluuta.

– Kestikö paluu julkisuuteen liian kauan? Sitä on vaikea sanoa. Kyllä hän tiesi sen itsekin, että siihen vanhaan Sabrina-Kikkaan ei enää palata.

– Valitettavasti jäi pimentoon, mitä Kikka olisi voinut olla ison paluunsa kanssa. Sen olisin halunnut nähdä, Aholaita sanoo nyt lähes 11 vuotta Kikan kuoleman jälkeen.

Kikan äkillisellä kuolemalla oli vaikutuksia myös hänen kanssaan työskennelleisiin ihmisiin. Managerina toiminut Pia Temisevä jätti musiikkibisneksen kokonaan muutamia vuosia menehtymisen jälkeen.

– Valitettavasti yhteistyö päättyi siihen, että saatoin hänet hautaan. Kikka oli minulle ensisijaisesti ystävä, Temisevä kertoo.

Juttua varten haastateltiin Kikan kanssa musiikkia tehneitä Ilkka Vainiota ja Veikko Samulia, sekä Kikan ystäviä Hannu Aholaitaa, Raija Pelliä ja Pia Temisevää. MTV tavoitti myös laulajan miehen Hannu Sirénin, mutta hän kieltäytyi kohteliaasti haastattelusta.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja