Nimimerkki Surullinen äiti kertoi Studio55.fin kyselyssä heidän unelmakotinsa osoittautuneen homepesäksi. Nyt osa perheestä on todennäköisesti pysyvästi sairastunut ja rakkaat muistot kärrätty kaatopaikalle. Välit läheisiinkin ovat kiristyneet, kun omaisuutta on jouduttu panttaamaan sukulaisia myöten veloista selviytymiseksi.
Ostimme idylliseltä vaikuttavan ”mummonmökin”/rintamamiestalon. 50-luvulla rakennetussa talossa oli tehty korjauksia ja laajennuksia 60-, 70- ja 90-luvuilla. Selvää oli, että remonttia olisi luvassa, mutta totuus oli karmiva.
Meillä ei ollut mitään muoti- tai sisustusunelmia eikä luksustoiveita, vaan ennemminkin halusimme asua ulkosaunassa kylpien ja puilla lämmitellen, ihan niin kuin vuosikymmenet on Suomessa asuttu. Korjailla vähitellen, vanhan talon ehdoilla elellen. Toisin kävi. Talo oli mäen päällä kalliolla, ja kuvittelimme paikan turvalliseksi.
Ehdimme asua talossa neljä vuotta ennen kuin totuus rupesi karmivuudessaan selviämään. Aluksi kummallisia yskä- ja köhäoireita, silmien kutinaa. Sitten älysimme haisevamme ummehtuneelle tavaroinemme ja vaatteinemme.
Syytä selviteltiin, ja lopulta kävi ilmi, että koko talon alapohja ja seinärungot puoleen väliin seiniä olivat homeessa ja lahoja. Kallio muodosti oivan altaan talon alle, jossa ohut roskavalu ja purueristeet olivat. Ja vedellä oli esteetön pääsy talon alle ihan kalliota pitkin valumalla, koska kivijalkakin oli huonosti kalliossa kiinni. Alla oli rautakangen mentäviä rakoja. Entinen omistaja oli alapohjan rakenteita ja eristeitä jo joskus korjaillutkin, muttei ollut maininnut asiasta meille...
Teimme taloon kuntokartoituksen, mutta sen sisältö oli jokseenkin mitäänsanomaton. Jälkeenpäin oma katkeruuteni on isolta osalta kohdistunut juuri kuntokartoittajaan, joka ei tuonut esille talon riskirakenteita. Tai ainakaan selittänyt niitä niin, että maallikko olisi tajunnut ne.
