Oppositiopuolueet arvostelevat ankarasti hallituksen budjettiriihen päätöksiä. Esimerkiksi SDP:n mukaan suurituloisten veronkevennykset olisi pitänyt perua.
Opposition pääpuolueen SDP:n mukaan Petteri Orpon (kok.) hallituksen olisi miljardin euron sopeutustoimien sijaan pitänyt perua kevään kehysriihessä suurituloisille luvatut verokevennykset.
– Tällä hallituksella näyttää kirpoavan ote taloudesta lopullisesti. Hallitus keskittyy kirjanpitokikkailulla eläkerahastoja tyhjentämällä kaunistelemaan alijäämälukemia. Mutta tosiasiassa erittäin iso osuus siirretään tästä tuleville vuosille tavallisten palkansaajien maksettavaksi, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ryöpytti MTV Uutisille.
Lindtmanin mukaan esimerkiksi 2 000 euroa ansaitseva myyjä ja opettaja jäävät veroratkaisuissa jopa miinuksen puolelle.
– Keskituloiset jäivät mopen osaan. […] Tämä on tietysti huono uutinen Suomen kasvulle.
Lindtmanin mukaan Suomesta uhkaa myös tulla koko EU:n suurimman työttömyyden maa.
6:23

