Kotimaisten ensi-iltojen määrä saattaa pudota leikkausten myötä noin puoleen nykyisestä.
Suomen elokuvasäätiön johtaja Lasse Saarinen pitää hallituksen budjettiriihessä esittämiä elokuvarahoitukseen kohdistuvia leikkauksia järkyttävinä, sillä ne uhkaavat romuttaa koko kotimaisen elokuvatuotannon.
Elokuvasäätiön rahoitusta leikattaisiin noin seitsemällä miljoonalla eurolla eli noin kolmanneksella.
– Elokuvasäätiön 56-vuotisessa historiassa ei ole ikinä ehdotettu tehtäväksi näin rankkoja leikkauksia. Tämä on aivan poikkeuksellista. Jos meidän tukivaroistamme kolmannes vähennetään, se merkitsee koko tälle alalle todella vaikeita aikoja, Saarinen sanoi STT:lle.
Kotimaisten ensi-iltojen määrä putoaisi
Saarisen mukaan kotimaisten ensi-iltojen määrä putoaisi leikkausten myötä pahimmillaan noin puoleen nykyisestä.
– Tuotantoyhtiöiden talous ei ole hyvällä tolalla nytkään. Jos tuettavien elokuvien määrä lähes puoliintuu, se tulee välittömästi vaikuttamaan moneen yhtiöön hyvin negatiivisesti. Alan työttömyys lisääntyy aivan oleellisesti, Saarinen sanoi.
Tuotantoyhtiöiden lisäksi tukileikkaus heikentäisi Saarisen mukaan merkittävästi kotimaisten elokuvien ja elokuvasäätiön tukien varassa toimivien elokuvateatteriyrittäjien toimintaedellytyksiä.
Saarisen mukaan Suomen elokuvasäätiö ei kykene täyttämään elokuvalaissa sille määrättyjä tehtäviä täysimääräisesti, jos kolmasosa rahoituksesta katoaa.
