Opettaja ei suostunut kutsumaan transpoikaa "pojaksi", sai potkut – oli kertonut "kaipaavansa oppilaan naisversiota"

Koulun opettaja sai potkut, koska kieltäytyi puhuttelemasta transsukupuolista oppilastaan pojaksi. Miehen mukaan hänen "perustuslain takaamia oikeuksiaan" on rikottu.

Yhdysvaltain Virginiassa sijaitsevan koulun opettaja sai potkut, koska kieltäytyi puhuttelemasta oppilastaan pojaksi.

West Pointin lukiossa opettanut 47-vuotias Peter Vlaming ei suostunut kutsumaan transsukupuolista oppilasta pojaksi, vaikka poika ja hänen perheensä olivat näin toivoneet.

Rehtori piti kohtelua "pahana"

Ranskanopettaja Vlaming kertoi päätöksensä syyksi uskonnollisen vakaumuksensa. Hän oli suostunut käyttämään oppilaasta tämän uutta nimeä.

– En voi kuvitella pahempaa tapaa kohdella lasta kuin se, mitä tapahtui, rehtori Jonathan Hochman kommentoi NBC Newsin mukaan.

Fatherly-sivuston mukaan rehtori on myös väittänyt, että Vlaming kertoi hänelle "kaipaavansa oppilaan naisversiota".

Harkitsee nyt oikeustoimia

Vlaming päätettiin erottaa pitkällisen harkinnan jälkeen, koska hänen toimintansa rikkoi koulun syrjimistä estäviä säännöksiä.

Tapaus sattui joulukuussa 2018.

Vlaming harkitsee oikeustoimia. Miehen mukaan hänen "perustuslain takaamia oikeuksiaan" on rikottu.

Lue myös:

    Uusimmat