Onko pääsi ajan tasalla? Nämä ovat kesän kuumimmat hiustrendit

Oletko väsynyt kasvattamaan hiuksiasi? Ei hätää! Kesän trendit sallivat nyt lyhyttäkin lyhyemmän kuontalon.

Kampaamo Q Hairin style director Sedin Klapuh kertoo kesän kuumimmat hiustrendit.

Vaikka liukuvärjätyt hiukset ovat olleet trendikkäitä rapakon takana Pohjois-Amerikassa jo usean vuoden ajan, ei trendille näy laantumisen merkkejä. Sen sijaan värjäyksen tyyli on vaihtunut luonnollisemmaksi.

– Liukuvärjäys tunnetaan myös nimellä ombre ja dippivärjäys kuuluu samaan kategoriaan. Dippivärjäys eroaa vain siten, että esimerkiksi vain latvassa on väriä ja siinä voi olla esimerkiksi pastellinsävyjä. Näitä on ollut jo jonkin aikaa maailmalla, tuumaa Sedin Klauph.

Ombre on kuitenkin väistymässä uuden trendin myötä.

– Nyt valtaan on astunut balayage-värjäystekniikka. Sillä saadaan häivytettyä väri luonnollisemmaksi.

Kaikki värjäystekniikat jylläävät kuitenkin edelleen.

– Liukuvärjäystä tehdään nyt paljon ja asiakkaat tuovat niistä paljon kuvia. Melkein jokaisella Hollywood-julkkisella on sellainen.

Myös lyhyet hiukset ovat Hollywoodissa nyt kuuma juttu.

– Oscar-gaalassa nähtiin upeita lyhythiuksisia naisia, esimerkiksi Anne Hathaway ja Charlize Theron. Cristian Diorin ja Armani Privetin kevät 2013 -näytöksissä oli paljon lyhyitä hiuksia, ilahduttaa Klapuh.

Väreissä myös kirkkaat vaaleat värit ovat trendikkäitä kesäkaudella. Hiuksia voikin ryhtyä vaalentamaan pikkuhiljaa kesää kohden. Hiukset saavat olla luonnolliset, ja tummissa hiuksissa trendisävyjä ovat mahonki, kirsikkapuu ja seetri.

Otsahiukset kuntoon

Klapuh muistuttaa, että mitään ei seurata orjallisesti, vaan sopiva värjäys etsitään aina jokaisen omaan tyyliin ja persoonaan sopivaksi.

– Mikro-otasatukka on nähty monessa muotikuvauksessa. Sitä tullaan näkemään katukuvassa ensimmäisenä edelläkävijöillä, niin kutsutuilla trendsettereillä. Otsatukka jatkuu vahvemmin syksyllä – yhdistämätön ja linjakas, ei pyöreä. Esimerkiksi Kim Kardashianilla on tällainen otsis.

– Viimeistelyissä nähdään grunge eli yhdistyvät raskaat tekstuurit ja rikotut linjat. Letitykset jatkuvat. Matalat nutturat ilmaisevat romantiikkaa ja eleganssia. 60-luku näkyy myös kampauksissa. Myös ponnarit ovat matalalla.

Miesten hiukset ovat hyvin parturoituja ja niissä voi tuoda esiin tekstuuria hiusten pääliosassa.

– Out on aina sellainen tukka joka ei sovi tyypille tai hänen persoonaansa.

Lue myös:

AVA / Siiri L'Ecuyer

Taustamateriaalina käytetty: Tukkajumala.com

Kuvat: Splash News

Lue myös:

    Uusimmat