Namika Lahden ja Teamware ToPon välinen SM-Koriksen loppuottelusarja jatkuu lauantaina Töölön Kisahallissa.
ToPo joutuu toistamiseen pelaamaan selkä seinää vasten, kun Lahdella puolestaan on toinen mahdollisuus ratkaista mestaruus itselleen. Taktisesta näkökulmasta neljännen finaalin ennakkoasetelmat ovat kutkuttavan herkulliset.
Lahdessa pelatussa kolmannessa loppuottelussa viime sunnuntaina Teamware ToPoa luotsaava Tomi Kaminen käskytti suojattinsa liikkuvaan paikkavartiointiin. Puolustusmuodon vaihdos onnistui ja ToPo onnistui pysäyttämään pudotuspeleissä hurjaan vireeseen päässeen Ryan Bondin. 203-senttinen Bond teki vain viisi pistettä ja oli muutenkin pimennossa koko ottelun ajan. Hän pääsi yrittämään ratkaisua pelitilanteessa ainoastaan kuusi kertaa.
Paljolti onnistuneen taktiikkansa avulla ToPo vei kolmannen finaalin nimiinsä 74-71 ja kavensi otteluvoitot 1-2:een, vaikka Lahden Jäähalliin pakkautunut yli nelituhantinen yleisö villisti kannustikin omiaan.
Lauantaisen ottelun yllä leijuu muutama merkittävä kysymysmerkki. Onko Namika Lahti löytänyt aseet ToPon paikkaa vastaan? Ja vieläkin mielenkiintoisempi kysymys on: pelaako ToPo enää toistamiseen paikkapuolustustaan?
Teamware ToPoa luonnollisesti houkuttelee ajatus paikkapuolustuksen käytöstä - voittihan joukkue sen avulla edellisen pelin. Toisaalta Namika Lahden valmentajalla Jouni Mäkäläisellä on ollut koko viikko aikaa hioa kuvioitaan ja varmasti paikanmurto on ollut yksi harjoitelluista asioista.
ToPo tavoittelee historiallista nousua
Miesten SM-sarjahistorian valossa yksi asia on fakta: ToPo on mestaruustaistossa edelleen altavastaaja. Yksikään joukkue ei ole nimittäin noussut mestariksi oltuaan finaalisarjassa jo 0-2-tappiolla.
Tiukoista tilanteista topolaisilla on kuitenkin kokemusta. Ikänestori Greg Joyner, 42, on ollut SM-finaaleissa ennen käynnissä olevia pudotuspelejä viisi kertaa, Pekka Markkanen neljä, kolme ja kerran.
