Backyard Babies –yhtyeestä tuttu Dregen julkaisi hetki sitten Minä, Dregen –nimisen omaelämänkerran, jossa mies päästää fanit hyvin lähellä häntä tähän mennessä koskettaneisiin aiheisiin. MTV.fi pääsi haastattelemaan ruotsalaisrokkaria ja saikin kuulla, mikä teoksen tekemisessä oli haastavinta.
Ruotsalaisrokkari Dregen juhlisti omaelämänkerran julkaisua tänään Helsingissä Bar Loosessa. Mies kirjoittaa Minä, Dregen –nimisessä teoksessa hyvin avoimesti elämänsä traagisista ja iloisista hetkistä. Dregen avautuu muun muassa siitä, kuinka hän näki yksitoistavuotiaana isänsä hirttäytyvän. Ruotsalaiskitaristi kertookin MTV.fille, että hänen oli kaikkein vaikein kirjoittaa isäänsä liittyvistä asioista.
– Koko kirjan tekeminen oli minulle henkisesti yksi vaikeimmista asioista, mitä olen koskaan tehnyt. Ajattelin kuitenkin, että jos kerta tekee omaelämänkerran, niin silloin täytyy antaa itsestään aivan kaikki, soolouralle siirtynyt Dregen kuvailee kirjoitusprosessia.
Miehen elämä on ollut hyvin vaihderikasta, mutta se ei kuitenkaan ollut ainoa syy omaelämänkerran kirjoittamiselle.
– Haluan auttaa muita ihmisiä, jotka ovat saattaneet kokea jotain samankaltaista.
– Saattaa kuulostaa kliseiseltä ja en haluaisi edes sanoa niin, mutta aika todella parantaa haavat. Jos poikaystäväsi, siskosi, veljesi tai vanhempasi kuolevat tai jotain muuta traagista tapahtuu, niin siitä todella pääsee ajan kanssa yli. Sen jälkeen on aina hieman vahvempi kuin ennen, mies kertoo.

