Olli Tuominen tähtää squashin huipulle

Olli Tuominen
Olli TuominenCopyright MTV Oy 2003
Julkaistu 06.11.2005 17:06

Olli Tuominen koki Suomen squashmaajoukkueen kapteenina kaksi kirvelevää tappiota Ruotsille viikonloppuna Espoossa. Tuominen toi molempina päivinä joukkueen plakkariin pisteen voittamalla ottelunsa, mutta Ruotsi vei sekä lauantaisen että sunnuntaisen maaottelun pistein 3-2. Tuominen olisi voinut pelata samaan aikaan Yhdysvalloissa 50 000 dollarin ammattilaisturnauksessa Bostonissa, mutta päätti kilpailla mieluummin maajoukkueessa.

- Tapahtumana tämä oli hieno, mutta tietenkin häviö Ruotsille kaivelee, Tuominen myönsi.

Tuominen ei ole tottunut häviämään kotimaassa - ei varsinkaan suomalaisille, sillä hän on vienyt SM-kullan kuusi kertaa peräkkäin vuodesta 2000 alkaen.

- Viimeksi taisin hävitä suomalaispelaajalle vuonna 1999. Mika Monto oli parempi SM-finaalissa.

Tuominen on squashpelaajien paremmuuden järjestävällä PSA-rankinglistalla sijalla 15, jonka hän saavutti lokakuussa. Rankkaus on hänen vuonna 1999 alkaneen ammattilaisuran paras.

- Tavoitteena on parantaa rankingia niin, että olen vähintään sijalla 12. Silloin pääsisi melkein kaikkiin kilpailuihin sijoitettuna mukaan.

Squashturnauksien suurimmat kaaviot ovat peräti 64 paikan kokoisia. Yleisimmin käytössä ovat 32 tai 16 pelaajan kaaviot. Tuominen myöntää kiertelemättä, että tähtäin on korkealla - aina ykköspaikassa asti.

- Ainahan se on ollut siitä lähtien, kun tätä on täysipäiväisesti ja vakavasti tehty, että olisi joskus maailman ykkönen. Ja voittaa World open eli ammattilaisten henkilökohtainen maailmanmestaruus.

Seuraavaksi Tuominen, 26, pelaa Qatarissa, jossa järjestetään marraskuun lopussa iso 120 000 dollarin turnaus. Sen jälkeen on vuorossa henkilökohtaiset MM-kilpailut.

Kovaa kiertämistä

Tuominen on saanut itseluottamusta siitä, että hän on pystynyt päihittämään pelaajia, joiden ranking on alle kymmenen.

- Niitä voittoja kympin joukosta on jo useita. Mutta makein on varmaan voitto David Palmerista, maailman kolmosesta. Voitin hänet tänä vuonna.

Tuominen kertoo tietävänsä, mitkä eväät auttavat huipulle.

- Sisua minulta löytyy. Olen aika hyökkäävä pelaaja ja välillä lyönnit onnistuvat tosi hyvin - pystyn tappamaan pallon ja pitämään kovaa vauhtia. Ehkä pikkaisen pitäisi kehittää maltillista peliä, että en lähde turhan äkisti hyökkäämään. Huipulla vastustajat osaavat rokottaa. Jos hyökkäyslyönti ei onnistu täydellisesti, niin hinta on aika kova.

Squashammattilaisen arki on melko rankkaa. Tuominen ei vietä aikaansa kovin tiiviisti kotona Helsingissä Kallion kaupunginosassa. Ammattilaiskilpailuja kauteen mahtuu 10-12, lisäksi oman aikansa lohkaisevat EM- ja MM-kisat, sekä liigapelit eri maissa.

- Vuosittain tulee varmasti sellaiset reilut 100 matkapäivää. Yleensä kesä on sellaista aikaa, että en hirveästi reissaa. Kesä menee lähinnä Suomessa harjoitellessa.

- Matkat menevät ympäri maailmaa. Australia ei ole ohjelmassa tänä vuonna, mutta melkein kaikkialle muualle mennään - Amerikasta Kaukoitään. Ja kausi päättyy keväällä tai alkukesällä.

Tuominen sai squashkärpäsen pureman kotona. Isä pelasi ja myös isoveli, joka oli hänelle haastava mittari.

- Veljen kanssa pelattiin pitkään. Ensin hän voitti minut aivan selvästi, mutta sitten pikkuhiljaa tiukkeni. SM-kisoissa asetelma kääntyi, kun olimme finaalissa 2000 ja voitin isoveljen.

- Sami Elopuro oli jollain tavalla esikuva, koska hän oli aikoinaan maailmanlistan kuudentena. Junioreina katselin Khanien valtakautta niin, että kyllä sielläkin esikuvia oli, Tuominen selvittää varhaisia idolejaan.

Squashilla ei tienaa tenniksen veroisesti

Squashkilpailujen rahapalkinnot ovat selvästi pienemmät kuin esimerkiksi tenniksessä. Suomen ykköspelaajan Olli Tuomisen mukaan maailman 50 parasta pelaajaa pärjäävät silti taloudellisesti.

- Varmaankin squashissa tienataan 10-15 kertaa vähemmän kuin tenniksen huipulla.

- Minä sain esimerkiksi English openin puolivälieräpaikasta 270 puntaa (n. 400 e), kun koko turnauksen palkintopotti oli 40 000 dollaria, Tuominen kertoo.

Rahallisesti suurin squashturnaus on marraskuussa pelattava World open eli ammattilaisten MM-kilpailut, joissa pelaajille jaetaan 170 000 dollaria. Ylimmän kastin turnaukset eli PSA Masters -kilpailuissa on rahaa jaossa yhteensä vähintään 75 000 dollaria.

- Olen voittanut kuusi ammattilaiskisaa, muun muassa pari viiden tuhannen dollarin turnausta ja suurimpana 25 000 dollarin kisan. Isoin yksittäinen palkintoni on ollut noin 4 000 dollaria, Tuominen paljastaa.

(MTV3-STT)