Oletko sinäkin ymmärtänyt uuden liikennemerkin ihan väärin? "Yhdistetty alinopeuteen ja siitä sakottamiseen"
Uuden tieliikennelain myötä käyttöön tuleva vähimmäisnopeuden ilmaiseva liikennemerkki ei kiellä "alinopeuden" ajamista. Autoliitto muistuttaa, että myös vähimmäisnopeutta hitaammin ajaminen on jatkossakin sallittua tietyissä tilanteissa.
Kesäkuun alussa voimaan astuvan uuden tieliikennelain myötä käyttöön tulee vähimmäisnopeuden kertova liikennemerkki. Merkillä määritetään nopeus, jota ei saa alittaa, ellei liikennetilanne tai olosuhteet sitä edellytä.
Merkillä tähdätään liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden parantamiseen. Sen ansiosta samaa tieosuutta tai ajokaistaa käyttävien ajoneuvojen nopeuserot pienenevät, jolloin liikennetilanteet ovat ennalta-arvattavampia.
Merkillä voidaan näin ollen kieltää esimerkiksi hitailla ajoneuvoilla ajaminen sellaisilla korkeamman nopeusrajoituksen teillä, jotka eivät ole kuitenkaan varsinaisia moottoriteitä.
– Merkin tarkoituksena on nimenomaan sulkea tiettyjä ajoneuvoja pois joiltakin tieosuuksilta. Vähimmäisnopeusmerkki on välillä vähän harhaanjohtavasti yhdistetty alinopeudella ajamiseen ja siitä sakottamiseen, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen huomauttaa.
Näin uutta liikennemerkkiä käytetään
Vähimmäisnopeusmerkin voimassaolo voidaan kohdentaa esimerkiksi tietyille ajokaistoille. Näin ohituskaistat ja kaksi- tai useampikaistaisten teiden vasemmanpuoleisimpia kaistoja saadaan nopeampien ajoneuvojen käyttöön.
Autoliitto muistuttaa, että vähimmäisnopeus-liikennesääntö on uusi eikä siitä ole vielä oikeuskäytäntöä.
Lähde: Autoliitto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää