Mainos

Nyt puhuvat porilaiset: Tällainen on Jenni Haukion menneisyys

Porilaiset ovat ylpeitä nuoresta runotytöstään Jenni Haukiosta. Hänestä tulisi edustava presidentin puoliso, mikäli onni on myötä ja Sauli Niinistö saa toisella kierroksella ääniä tarpeeksi.

– Jenni oli jo nuorena tavallinen ja hyväkäytöksinen, eikä hänestä ollut koskaan mitään harmia. Jenni oli luonteeltaan pikkuvanha, paljon aikuisempi kuin yleensä samanikäiset tytöt. En yhtään ihmettele Jennin ja Saulin suurta ikäeroa, minusta se on luonnollista, paljastaa porilainen virkanainen.

Haukio on tunnettu sukunimi Porissa. Jennille erittäin rakas ja tärkeä isoisä, varatuomari Toivo Haukio, oli kaupungissa vahva kokoomusvaikuttaja, joka toimi Satakunnan Kokoomuksen puheenjohtajana kymmenen vuotta. Persoonallisena ja aktiivisena miehenä hän oli mukana lukuisissa luottamustehtävissä ja työskenteli muun muassa Porin poliisilaitoksen sihteerinä, toistakymmentä vuotta kaupungin viskaalina ja vuosia raastuvanoikeuden neljännen osaston puheenjohtajana.

Pikanttina yksityiskohtana kerrottakoon, että Toivo Haukio oli presidentin valitsijamiehenä vuoden 1968 vaalissa. Varmasti Jennin isoisä olisi iloinnut lapsenlapsensa mahdollisuudesta päästä Linnaan vierellään saman arvopohjan ja poliittisen vakaumuksen jakaja Sauli Niinistö. Toivo Haukio kuoli vuoden 2006 lopussa.

Jenni Haukio tunnetaan taidokkaana runoilijana. Runojen kirjoittaminen ei ole vain hetken julkisuushurahdus, vaan sydämen palo. Runokirjoja on ilmestynyt kaikkiaan kolme.

Porin entinen kulttuuritoimenjohtaja Birgit P. Jaakola paljastaa, että Jenni Haukio sai Porin kaupungin kulttuuritoimen myöntämän apurahan vuonna 2003. Jenni oli silloin iältään 26-vuotias.

– Jenni Haukio haki apurahaa yhdessä Hanne Kytöluhdan kanssa. Tytöille myönnettiin 800 euroa kuva, teksti ja ääni- installaation tekemiseen. Siinä yhdistyivät Jennin sanataide ja toisen hakijan valokuvataide, väitöskirjaa parhaillaan tekevä kulttuurivaikuttaja Birgit P. Jaakola tietää.

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio seurustelivat parisen vuotta ennen avioitumistaan. Edes Jennin paras ystävätär ei tiennyt suhteesta mitään. Rakastuneet vihittiin kaikkien ällistykseksi vuonna 2009 Porin Reposaaren kirkossa.

Häiden jatkot pidettiin Raatihuoneen kellarissa, joten ravintoloitsija Anita Juholan harteille laskettiin aikamoinen salaisuuksien taakka. Hän ei saanut hiiskua sen enempää tarjoilusta kuin muistakaan sovituista asioista kenellekään.

Osa henkilökunnasta sai tietää juhlan aiheen vasta työvuoroon saapuessaan.

– Iltalehti sai kuitenkin vihiä Saulin ja Jennin häätilaisuudesta, ja minä tietenkin pelästyin aivan hirveästi. Laitoin välittömästi lapun ravintolan ulko-oveen, että putkirikko! Sauli ja Jenni olivat aivan ihana pari. Tarjoilu oli tavallista häätarjoilua ja vieraita oli 70, kertoo Anita Juhola MTV3.fin Viihdeuutisille.

Ilmeisesti tunsit Jennin jo entuudestaan?

– Poikani on samaa ikäluokkaa Jennin kanssa ja he tuntevat toisensa. Lisäksi minun isäni kuului samaan kalastuspiiriin kuin Jennin isä.

Hääyön jälkeen hääparin arki alkoi kotoisasti humppilalaisella Lasikello-taukopaikalla pullalla ja kahvilla. Lyhyen häämatkan Sauli Niinistö ja Jenni Haukio tekivät Unkariin.

(MTV3–KIKKA ISOVIITA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.