Nyrkkeilijä Jonna Hakkaraisen piina jatkuu: "En tiedä, yrittikö hän kasvattaa minusta vaimoa, mutta valmennussuhdetta ei voi ammattimaiseksi kutsua"

"En tiedä, yrittikö hän kasvattaa minusta vaimoa"– nyrkkeilijä Jonna Hakkarainen kertoo ex-valmentajansa häirinnästä 7:02
"En tiedä, yrittikö hän kasvattaa minusta vaimoa" – Nyrkkeilijä Jonna Hakkarainen kertoo ex-valmentajansa häirinnästä

Nyrkkeilijä Jonna Hakkarainen tähtää yhä Pariisin 2024 olympialaisiin, mutta pelkää, että hänet tullaan muistamaan vain taistelusta entistä valmentajaansa vastaan.

Nelinkertainen Suomen mestari Jonna Hakkarainen, 21, syyttää ex-valmentajaansa epäasiallisesta käytöksestä, joka paheni loppua kohden viisivuotisen valmennussuhteen aikana.

Helsingin Sanomat uutisoi kesäkuussa nyrkkeilijän kokeneen valmennussuhteessaan henkistä väkivaltaa, manipulointia, kontrollointia, uhkailua ja huorittelua. Lehden jutussa kerrottiin esimerkkinä muun muassa hieronnasta, joka ulottui liian syvälle nivusiin osuen häpyhuuliinkin.

Valmennussuhde alkoi, kun 16-vuotias Hakkarainen oli menettänyt isänsä.

– Olin herkässä tilassa, ja varsinkaan alussa ei käynyt mielessäkään, että pitäisi olla varuillaan, luotettavan kuuloinen ihminen, ja perheenjäsenetkin ja läheisetkin olivat että ”joo, joku asia saattoi tuntua vähän oudolta, mutta jotenkin uskottiin ja luotettiin kaikkineen”. Perheessä oli hankala tilanne, niin oltiin onnellisia, että mulla oli erityinen ihminen elämässä.

Hakkarainen selventää, että nyrkkeily eroaa esimerkiksi joukkuelajeista juuri valmennussuhteen osalta. Valmentajan kanssa voidaan tulla hyvinkin läheiseksi, mutta työsuhde pitäisi silti ymmärtää pitää erossa muusta, etenkin jos se muu on yksipuolista.

"Yrittikö hän kasvattaa minusta vaimoa?"

Valmennussuhteeseen tuli täyskäänne, kun Hakkarainen kertoi nyrkkeilijäpoikaystävästään valmentajalle. Valmentajaa ei raivostuttanut se, että urheileminen voisi häiriintyä parisuhteen myötä. Kyse oli Hakkaraisen mukaan puhtaasti mustasukkaisuudesta.

– Laittoi mulle viestiä, että ”olen ollut mustasukkainen, niin kuin isätkin yleensä ovat”, ja että poikaystävä oli väärä tyyppi, pahin asia mitä voin tehdä.

Hakkarainen ei millään tavalla ilmaissut, että hän haluaisi valmennussuhteestaan muutakin. Mitä valmentaja luuli teidän välillä sitten olevan?

– En halua uskoa, että hän ymmärsi väärin. Mulla on koko ajan ollut olo, ettei hän itsekään tiedä, mitä haluaa.

– En tiedä, yrittikö hän minusta kasvattaa vaimoa vai yrittikö hän olla tukena ja valmennuksessa, mutta ammattimaiseksi tuota valmennussuhdetta ei kutsua voi.

  • Katso Jonna Hakkaraisen haastattelu jutun alussa olevalta videolta.

Tammer-turnaus mursi padot

Kun valmennussuhde päättyi, valmentaja sai työtä Nyrkkeilyliitosta. Piina jatkui tämän vuoden tammikuussa Tammer-turnauksessa. Jo sitä ennen mieheltä tuli viestiä ja soittoa.

– Heti kun se puhelu alkoi, niin tiesin, että taas se alkaa.

Turnauksessa Hakkarainen toivoi, että he asiat voitaisiin hoitaa asioina eikä kaksikon tarvitsisi muuten kohdata.

– Tiesin että olen silmätikkuna. Perässäni juostiin ja koko ajan oli muka jotain kerrottavaa, Hakkarainen kertaa.

Tilanne kärjistyi punnituksen jälkeen aamupalalla, jolloin ex-valmentaja tuli Hakkaraisen mukaan "suoltamaan juttujaan hänen luokseen.

– Siinä toinen valmentaja ja ottelija olivat vieressä eikä hän suostunut lähtemään. Nostin puhelimen käteen, jolloin hän kysyi, "alatko itkemään ja soitatko jonnekin". Sanoin, että laitan videon päälle, onko vielä asiaa, Hakkarainen kertaa.

Turha valitus

Hakkarainen sai urheiltua Tammer-turnauksen kunnialla, mutta heti vanhojen haavojen auettua tuska oli kova, ja hän päätti valittaa valmentajan käytöksestä Suomen urheilun eettisen keskuksen kautta. Valitus koski niin turnausta ja sekä valmentajan ja valmennettavan yhteistä historiaa.

Kamppailulajien yhteinen kurinpitovaliokunta hylkäsi ilmoituksen puolen vuoden käsittelyn jälkeen. Valiokunnan mukaan valmentaja ei rikkonut kurinpitomääräyksiä. Käsittelyssä olivat kuitenkin vain Tammer-turnauksen tapahtumat, sillä valiokunnan sääntöjen mukaan yksityishenkilön ilmoitus on tehtävä viikon kuluessa rikkomuksesta tai siitä, kun se on tullut ilmi.

– Ihmisillä (Nyrkkeilyliitossa) ei ole ollut tietoa, mitä täällä oikeasti tapahtuu. Ja kaikki hokivat, että syytön kunnes toisin todistetaan ja palloteltiin vastuuta, mitä pitää selvitellä ja kelle tämä kuuluu.

– Tämä jätti minut pelkäämään, että häirintä vain jatkuu ja jatkuu.

Urheilijan tuki puuttuu.

Hakkarainen olisi toivonut enemmän tukea lajiltaan, mutta päätös sai hänet tuntemaan, että tässä asetuttiin liiton työntekijänä nykyään toimivan ex-valmentajansa puolelle.

– Annettiin asian olla siihen pisteeseen asti, että (urheilija) pakotettiin toimimaan, Hakkarainen sanoo.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Urheilijan tuen puuttumisesta Hakkarainen ja painonnostaja Anni Vuohijoki keskustelivat torstaina SuomiAreenassa.

Anni Vuohijoki: Eniten järkytti, kun tajusin, ettei ketään kiinnosta, mitä urheilijoille kuuluu 17:39

Nyrkkeilyliitto kertoi kesäkuussa olevansa valmis hakemaan muutosta valiokunnan määräaikasääntöön. Muutoksenhakuprosessi tullee kestämään, sillä sitä käsittelisivät kaikkien kuuden kamppailulajiliittojen hallitukset ja liittokokoukset.

Mutta olisiko näin vakavien häirintäepäilyjen kyseessä ollessa ollut syytä tehdä rikosilmoitus? Tähän Hakkaraista kannustettiin jo ennen Tammer-turnauksen tapahtumia.

– Olen halunnut uskoa, että tämä saadaan urheilun parista hoidettua. Rikosilmoituskin on oma prosessinsa ja uuden selvityksen aloittaminen vie voimia ja ahdistaa. Joutuu kaivella vanhoja asioita alusta alkaen, ja se on työmaa.

Rikosilmoituskin on yhä harkinnassa, ja tällä viikolla Hakkarainen valitti valiokunnan keskiviikon päätöksestä  urheilun oikeusturvalautakuntaan.

Kaiken tämän keskellä Hakkarainen on harjoitellut uuden valmentajansa johdolla. Tähtäimessä on pääsy vuoden 2024 Pariisin kesäolympialaisiin. Hakkaraista ahdistaa, että hänet tultaneen tuntemaan urheilusaavutustensa sijaan tästä häirintätapauksesta, mutta silti hän kokee olevansa vastuullinen pitämään tapausta esillä.

– Olen antanut kasvoni tälle asialle. On niitä, jotka ei usko minua, mutta ne täytyy oppia käsittelemään. Hoidan tämän niin kuin parhaaksi näen ja pidän oikeuksistani kiinni.

Hakkarainen kertoo saaneensa ulostulonsa jälkeen lukuisia viestejä muilta kamppailulajien urheilijoilta vastaavista kokemuksista. Hän pitää nyrkkeilyä sekä koko kamppailu-urheilua asenteeltaan kovin konservatiivisena, vaikka laji on Suomen mittapuulla tuottanut lukuisia naispuolisia menestyjiä Eva Wahlströmin johdolla.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat