Nyman: Uutishupailu ei syö ankkurin uskottavuutta

MTV3:n uutisankkuriksi siirtyvä Peter Nyman luottaa siihen, että katsojat tottuvat näkemään hänet aiempaa vakavammassa tv-roolissa. Uutisvuodossa pitkään hupaillut Nyman ei koe, että satiirinen ohjelma aiheuttaisi hänelle uskottavuusongelmia ankkurina.

- Ymmärrykseni mukaan sekä minä itse että yleisö olemme aina olleet aika joustavaa sorttia. Kunhan vain ohjelmaa tekee itsensä näköisenä, niin sekä tekijä että yleisö tottuvat siihen, Nyman muotoilee.

Hän myös muistuttaa olevansa taustaltaan ja koulutukseltaan toimittaja. Ennen Uutisvuotoa Nyman työskenteli muun muassa radiotoimittajana ja veti MTV:llä Mediapeli-nimistä ajankohtaisohjelmaa.

Nymanin mukaan siirtyminen uutisankkuriksi ei ollut alun perin hänen ideansa. Ajatus lähti liikkeelle vanhojen yhteistyökuvioiden kautta.

- Franck Mediassa, jossa olen osakkaana, on tehty Maikkarin kanssa yhteistyötä jo pitkään. Sitä kautta oli tutut yhteistyökanavat auki.

Kysymykseen siitä, kenen naisankkurin vierellä mies mieluiten istuisi, Nyman ei suostu suoraan vastaamaan.

- Tuollaiseen käärmeenpesäkysymykseen en koske viiden metrin kepilläkään, hän nauraa. - Ei ole minkäänlaista suosikkia eikä se ole myöskään minun tehtäväni sellaista päättää, vaan uutistoimituksen johto määrää työparit.

Peter Nyman aloittaa uudessa tehtävässään elokuun alussa. MTV3:n pitkäaikainen uutisankkuri Urpo Martikainen jää eläkkeelle ensi kuussa.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat