Norja poistaa valaanlihan vientikiellon

Norja aikoo poistaa valastuotteisiin kohdistuvan vientikiellon, kertoi Norjan uutistoimisto NTB tänään.

Norja aloitti valaanpyynnin vuonna 1993 huolimatta kansainvälisestä kiellosta, mutta ei ole sallinut vientiä tähän mennessä. Hallituksen mukaan valaanpyyntiä harjoitetaan vain kotimaisia tarpeita varten.
Valaanpyytäjät ovat vuosia vaatineet valaanrasvan ja muiden tuotteiden vientiä Japaniin. NTB ei maininnut uutiselleen lähdettä.

-Olemme perustaneet päätöksemme tieteellisten kriteerien uuteen arviointiin, sanoi Norjan kalastusministeri Otto Gregussen.

Ympäristöjärjestö Greenpeace tuomitsi päätöksen välittömästi: -Heidän olisi tullut perustaa päätöksensä ympäristösyihin. Laittoman valaanpyynnin ja rauhoitettujen lajien pyynnin riski tulee kasvamaan, sanoi Greenpeacen kalastusasiantuntija Frode Pleym NTB:lle.

Myös Maailman luonnonsäätiö WWF arvosteli päätöstä, sanoen sen syntyneen sisäpoliittisista syistä: -Norjan hallitus on hyödyntänyt tunnettua kikkaa yhteisen vihollisen löytämisestä, arvioi WWF:n Norjan tiedottaja Björn Tore.

(STT-Reuters-NTB)

Lue myös:

    Uusimmat