Nooan arkki olikin pyöreä?

Vasta käännetyt muinaistekstit kuvaavat Nooan arkkia pyöreäksi ruokoveneeksi.

Lähi-idästä 1940-luvulla löytyneet ohjeet paljastavat uutta tietoa Nooan arkista, kertoo telegraph.co.uk. Ohjeita arkin rakentamiseen sisältävä laatta on noin vuodelta 1700 eKr.

British Museumin ekspertti Irving Finkel oli omien sanojensa mukaan pudota tuoliltaan nähdessään laatan ohjeet. Finkel käänsi noin 60 riviä tekstiä, jonka uskoo kuvaavan Nooan arkin muotoa. Hänen mukaansa yleisesti kuvattu, laivan näköinen arkki ei välttämättä ole se oikea: ihmiset ovat Finkelin mukaan kuvanneet merikelpoista alusta, koska uskoivat arkin olleen sellainen.

– Arkin ei kuitenkaan tarvinnut mennä mihinkään, sen vain täytyi kellua. Ohjeet kuvaavat alustyyppiä, jonka aikalaiset tunsivat hyvin, Finkel selittää.

Laatassa kuvataan ensimmäisestä Mooseksen kirjastakin löytyvää tarinaa Nooan arkista. Käännöksessä puhutaan ruokoseinästä sekä ympyrän muotoon rakennettavasta veneestä, jonka pituus ja leveys ovat samat. Jumalan antamia ohjeita noudattamalla veneen rakentaja, Atram-Hasis, eläisi ikuisesti.

Atram-Hasis on sumerialainen kuningas, ja Nooan hahmo arkkitarinan aikaisissa versioissa.

MTV3/Helmi

Lähde: Telegraph.co.uk

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat