Mainos

Nokian lippulaivamallin julkaisu takkusi Yhdysvalloissa

Nokian kiihkeästi odotetun Lumia 900 -lippulaivamallin markkinoille tulo sai ontuvan alun Yhdysvalloissa.

Uutuuskännykän julkistus oli ajoitettu pääsiäissunnuntaille, jolloin valtaosa puhelinta yksinoikeudella myyvän AT&T-operaattorin liikkeistä oli kiinni.

Ajoitusongelmaan puuttuivat lähinnä teknologia-intoilijat. He ilkkuivat Nokialle myttyyn menneestä kampanjasta, koska avauspäivänä ei ollut myyntiryntäystä ja jonoja kauppoihin.

– Kun näin paljon on kyseessä, niin miksi maailman suurimman matkapuhelinyhtiön ja maailman suurimman ohjelmistovalmistajan markkinointinerot julkaisevat elintärkeän tuotteen kristillisen kalenterin kolmanneksi suurimpana juhlapäivänä, ihmetteli Philip Elmer-DeWitt Fortune Tech -julkaisussa.

Hänen selityksensä mukaan näin estettiin vertailut Applen iPhonen synnyttämiin myyntiruuhkiin. Kirjoituksen sävyyn lienee vaikuttanut myös se, että Elmer-DeWitt on kirjoittanut pääasiassa Applesta vuodesta 1982 lähtien.

Tavallisen kännykänostajan päätös tärkein

Tavalliselle amerikkalaiselle kännykänostajalle julkaisupäiväkohulla ei ole kuitenkaan mitään merkitystä. Yhdysvalloissa pääsiäissunnuntai on yksi niitä harvoja päiviä, jolloin ei rynnitä ostoskeskuksiin vaan pysytään perheen parissa pääsiäislounaalla.

AT&T:n Baltimoren-aluejohtaja Demitri Poulus ei ollut huolissaan.

– Olemme saaneet paljon kiinnostuneita kyselyjä, ja puhelinta on tilattu paljon ennakkoon. Tämä on loistava tuote, jota on hyvä myydä, hän sanoi.

Poulusin mukaan liikkeiden myyjät ovat valmiina hehkuttamaan uutuutta asiakkaille.

Pikainen kierros parissa AT&T-liikkeessä maanantaina osoitti, että Lumiaa oli saatavilla, mutta sitä ei kuitenkaan mainostettu tai markkinoitu millään lailla. Kyselyt puhelimen ominaisuuksista saivat myyjistä irti vain ympäripyöreitä vastauksia - mistään hehkutuksesta ei ollut puhettakaan.

– Kyllä sitä on kyselty, kuittasi myyjä Buddy Boone.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.