Nimi mieleen! Suomalainen maalivahtilupaus vakuutti Englannissa – siirtyykö jo kesällä? "Nyt pitää katsoa vain rauhassa"
Veikkausliigan hallitsevan mestarin Kuopion Palloseuran riveistä löytyy yksi sarjan kiinnostavimmista nimistä. Maalivahtilupaus Hemmo Riihimäki vieraili C Moren Urheilusuorassa kertomassa kuulumisiaan.
Suomessa ikäluokkansa suurimpiin lupauksiin laskettava Riihimäki on koronaviruksen vuoksi hankalassa tilanteessa. Palo harjoitella, pelata ja kehittyä on kova, sillä Riihimäen iässä pelaajat menevät eteenpäin harppauksin.
Helmikuussa 17 vuotta täyttäneen Riihimäen on kuitenkin purettava hammasta ja harjoiteltava pääasiassa omatoimisesti kotonaan Kuopiossa. Kärsivällisyyttä koetellaan.
– Ei ole ihan optimaalisin tilanne, mutta kaikki pitää saada tästäkin irti. Ei saa liikaa murehtia, Riihimäki kuvailee C Moren Urheilusuoralle.
– Kotona pyrkii treenaamaan fysiikat ja lähikentällä pallon kanssa, jos mahdollista, pienessä porukassa. Koulunkäyntiä teen etänä.
Maailman huippumaalivahdeista Jan Oblakia, Marc-André ter Stegeniä ja Allisonia ihaileva 188-senttinen Riihimäki on herättänyt seurojen kiinnostusta ulkomailla.
Suomalaislupaus oli hiljattain Blackburnissa testileirillä, jota voi kutsua onnistuneeksi. Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestaruussarjassa pelaava seura ilmaisi haluavansa hänet tulevaisuudessa riveihinsä.
Riihimäki ehti vierailla Blackburnissa maaliskuussa juuri ennen kuin koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset astuivat voimaan myös Britanniassa.
– Kaksi päivää sen jälkeen, kun tulin takaisin sieltä, tuli tämä juttu sinnekin. Oli ihan hyvä reissu. Sain positiivista palautetta. Olisi sieltä varmaan jonkinlaista kiinnostusta jatkoon, mutta nyt pitää katsoa vain rauhassa. En siihen keskity yhtään, vaan siihen, että olisin Veikkausliigan alussa kunnossa, Riihimäki sanoo.
Blackburn Rovers vaikutti Riihimäen mukaan mieluisalta seuralta.
– Mä olen ennen sitä käynyt neljässä seurassa aiemmin. Oli aika lailla sitä, mitä osasin odottaa. Hyvä paikka se oli. Hyvät olosuhteet. Katsotaan, mitä tulevaisuudesta tulee.
KuPS:n riveissä Riihimäki teki edustusjoukkuedebyyttinsä maaliskuun alussa pelatussa Suomen cupin ottelussa Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Nuorukainen piti pelissä maalinsa puhtaana ja auttoi kuopiolaiset komeaan 4–0-voittoon.
Uusimmat
-
15:17
Maria Löfgren jatkaa odotetusti Akavan puheenjohtajana
-
15:05
MTV seuraa Leijonien kannalta jättimäistä MM-taistoa: 3–1! Lohkojumbo tekemässä sensaatiomaista temppua
-
14:57
Yksi kuollut Lontoosta lähteneellä lennolla turbulenssin vuoksi – useita loukkaantuneita
-
14:49
Jääkiekkovalmentajille uutta tukea – kirjavat sopimukset halutaan kuriin
-
14:46
Yksi kuoli turbulenssilennolla Singaporeen – näin Finnairin lentäjät varautuvat vaaraan ilmassa
-
14:40
Asiantuntija linjaa: Tähän Leijonien on turvauduttava äärivaarallista Sveitsiä vastaan – "Isoin ase tänään"
-
14:40
Harry Styles: Ero!
-
14:37
Toisen marjayhtiön tutkinta paljastaa: TEMin hallitusneuvoksen lahjojaksi epäillään Polarican ex-toimitusjohtajaa
-
14:29
Syyttäjä: Thaipoimijat joutuivat marjastamaan lähes kellon ympäri, ruoaksi lohenpääkeittoa – marjapomolle vaaditaan vankeutta
-
14:19
Iranissa kymmenettuhannet ihmiset osallistuivat Raisin hautajaiskulkueeseen
-
14:06
Yllätyspäätös: Toni Kroos, 34, lopettaa!
-
14:04
Miten Trumpin ja Bidenin Israel-politiikka heilauttaa äänestäjiä? Suora Ex on Next -vaaliväittely
-
14:00
Mies kuoli ampumisessa uimarannalla Jyväskylässä – väijyttäjien tapposyytteet nurin
-
13:59
24 turvaistuinta testattiin – kahta niistä Autoliitto ei suosittele käytettäväksi
-
13:47
Jari-Matti Latvalalla suuri suunnitelma – paljasti myös tulevat rallinsa
-
13:26
Turussa kadonnut 7-vuotias löytynyt
-
13:20
Näissä hulppeissa maisemissa Maajussille morsian -kautta kuvataan
-
12:57
Henry Manni kelasi MM-pronssia!
-
12:45
Jukka Jalonen tyrmäsi Suomessa usein esitetyn väitteen: "Se ei todellakaan ihan oikeasti ratkaise mitään"
-
12:41
Helle saapuu! Tuore kuukausiennuste voi saada hymyn huulille
-
Lataa lisää