Piritta Hagman kertoo, kuinka on kärsinyt "kiltin tytön syndroomasta".
Piritta Hagman kertoo Instagram-tilillään siitä, miten asetti ennen muiden tarpeet itsensä edelle. Tulevana vuonna hän on päättänyt, että ei olla muuta kuin hän itse: Syvemmin, aidommin ja vahvemmin.
Hän kertoo myös siitä, kuinka varjeli ex-miestään, jääkiekkoilijana tunnettua Niklas Hagmania julkisuudelta.
– Niklas tietää, että koko nuoruuteni suojelin häntä varomalla sanomasta mitään mikä olisi ollut liian huomiota herättävää. Hän inhosi juoruja ja kaikkea muuta kuin työhön liittyvää huomiota, enkä minäkään varsinaisesti kaivannut enempää. Mutta muistan asettaneeni hänen suojelunsa omien tavoitteideni edelle, Piritta kirjoittaa kuvansa yhteyteen.
Piritta kirjoittaa, että hänen miehensä inhosi julkisuutta taustansa vuoksi. Niklas on toisen polven jääkiekkoilija, hänen isänsä on jo edesmennyt jääkiekkolegenda Matti Hagman.
– Hän oli kasvanut inhoamaan mediaa perhetaustansa takia ja se oli ensimmäisiä huoliani miettiessäni julkista työtä. Miten teen työtäni julkisuudessa siten ettei se loukkaisi parisuhdettani, joka oli minulle se tärkein. Tai hänen perhettään. Miten navigoisin maailmassa, joka oli minulle täysin uusi ja joka toi minulle kiinnostavia töitä, mutta siten ettei se pahoittaisi hänen tai kenenkään mieltä. Huolehdin ihan liikaa.

