Niinistö perää tiukkaa budjettikuria

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö vaatii tiukkaa budjettikuria, ja haluaa repiä auki vuosi sitten tehdyn budjettisopimuksen.

Niiniston mielestä täksi ja ensi vuodeksi sovitulle 800 miljoonan markan menoerälle ei löydy rahoitusta. Päinvastoin ensi vuoden budjetissa ollaan valtiovarainministerin mukaan menossa reippaasti velan puolelle.

- Nyt pitää unohtaa sellainen mentaliteetti, että lottovoittoja tulisi joka vuosi. Nyt ollaan painumassa velan puolelle, Niinistö sanoo.

Se, kuinka paljon velan puolelle joudutaan riippuu Niinistön mukaan siitä, miten asioita käsitellään.

- Jos otetaan lainsäädäntö ja pohjalla olevat päätökset, voi olla aika vaikea päästä alle kuuden miljardin markan eli miljardin euron, Niinistö sanoi.

Valtiopäivät on juuri avattu ja Niinistö haluaisi nyt repiä auki vuosi sitten eduskuntaryhmien kanssa tehdyn budjettisopimuksen.

Vuosi sitten tehdyssä budjettisopimuksessa sovittiin täksi ja ensi vuodeksi käytettäväksi 800 miljoonaa markkaa lähinnä kuntien sosiaali- ja terveysmenojen valtionapuihin, mutta myös huumetyöhön ja ratahankkeisiin. Koko paketti saattaakin mennä nyt uusiksi.

- Täytyy löytää ainakin rahoitus. Velka ei ole rahoitus, valtiovarainministeri totesi.

Leikkauslistoista hallituksessa ei ymmärrettävästi näin vaalien alla haluttu puhua.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 06.02.2002)

Lue myös:

    Uusimmat