NHL-ottelussa nähtiin täysi sekasorto – erä lopetettiin etuajassa, Dallas-kapteenilta likainen temppu

Katso videolta Jamie Bennin sikamainen temppu.

Vegas Golden Knights voitti Dallas Starsin kolmannen kerran jääkiekon NHL:n läntisen konferenssin finaaleissa keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa. Vegas oli parempi maalein 4-0. Ottelussa nähtiin lukuisia kohahduttaneita tilanteita. 

Vegas aloitti ottelun räväkästi, sillä se siirtyi 1-0-johtoon jo reilun minuutin pelin jälkeen Jonathan Marchessaultin osumalla. Avausmaalista ehti vierähtää vain reilu puoli minuuttia, kun Dallas-kapteeni Jamie Bennillä pimeni täysin. Benn löi poikittaisella mailalla jään pinnassa ollutta Vegas-kapteeni Mark Stonea niskaan. Tästä heilahti suihkutuomio.

Vierailija Vegas kasvatti johtoaan viiden minuutin ylivoimalla kertaalleen ja iski vielä kolmannen osuman pian rangaistuksen päättymisen jälkeen.  Ottelun viimeinen maali nähtiin toisen erän puolivälissä Vegasin Alex Pietrangelon toimesta juuri kun Dallasin Miro Heiskanen oli päässyt jäähyaitiosta.

Dramatiikkaa viimeisen osuman jälkeen riitti. Ottelun toinen erä jouduttiin lopettamaan kesken yleisön heitettyä tavaraa kentälle. Tätä oli edeltänyt Vegasin Nicolas Haguen ja Dallasin Max Domin välinen yhteenotto.

Domi sai tilanteesta 2+2 minuuttia poikittaisesta mailasta ja väkivaltaisuudesta sekä kymmenen minuutin käytösrangaistuksen. Haguelle jaettiin kahden minuutin jäähy epäurheilijamaisesta käytöksestä. 

Vegas johtaa sarjaa nyt 3-0 ja on voiton päässä Stanley Cupin finaaleista. Itäisen konferenssin välierissä ollaan samassa tilanteessa, sillä Florida Panthers johtaa sarjaa Carolina Hurricanesia vastaan voitoin 3-0.

Katso pääkuvan videolta Jamie Bennin sikamainen temppu.




Lue myös:

    Uusimmat