New Yorkissa käydään veristä hanhisotaa

New Yorkin ilmatilasta käydään veristä sotaa.

Vastakkain ovat Yhdysvaltain maatalousministeriö ja kanadanhanhet. Taisto on tuimaa ja höyhenet lentävät, mutta voittajasta ei toistaiseksi ole selvyyttä.

Viranomaisten mukaan hanhia on Isossa Omenassa aivan liikaa: kaupungin viheralueilla tepastelee 20000-25000 hanhea, vaikka elintilaa olisi korkeintaan 5000 räpyläniekallle.

Lopullisesti viranomaisten kuppi meni nurin, kun US Airways -lentoyhtiön matkustajakone joutui tekemään pakkolaskun Hudsonjokeen vuonna 2009. Kumpaankin moottoriin osui hanhi ja koneen matka tyssäsi siihen.

Turmassa ei käynyt kenellekään kuinkaan, mutta hanhille koittivat synkät ajat. Nyt käsillä on jo kolmas kesä, jolloin lintuja otetaan kiinni ja viedään tapettavaksi.

Hanhet pesivät kesäkuusta heinäkuuhun. Koska samalle ajalle osuu sulkasato, hanhet eivät pysty lentämään. Avuttomat linnut on helppo ottaa kiinni ja kuljettaa lopetettavaksi.

"Tappaminen on järjetöntä"

Hanhet eivät ole ahdingossaan kuitenkaan yksin. Monet kaupunkilaiset vastustavat hanhien lahtaamista ja ovat perustaneet GooseWatchNYC-ryhmän.

Aktivistit eivät estä viranomaisia toimimasta, mutta saapuvat paikalle heti kun lintuja ryhdytään ottamaan kiinni. He myös kuvaavat kaiken ja jakavat videoita netissä saadakseen kaikki siivekkäiden ystävät takajaloilleen.

– Koko ajatus siitä, että lintuja tappamalla voidaan estää lento-onnettomuuksia, on järjetön. Koneen putoamiseen tarvitaan vain yksi lintu, joten jos niitä ei tapeta kaikkia..., pohtii hanhivahdin puuhamiehiin kuuluva David Karopkin.

– Tämä toimintamalli on tyypillinen Yhdysvalloille yleensäkin: ensin käytetään väkivaltaa, mistä seuraa mielenosoituksia ja sitten – ehkä – keksitään jokin fiksumpi ratkaisu, täydentää Rosemary Kliegman.

Lentoturvallisuudesta huolta kantavat eivät ole ainoita, joita hanhet pännivät. Lintujen kakkakasat jurppivat puistossa käyskenteleviä. Silti joidenkin kaupunkilaisten mukaan tätäkin ongelmaa on paisuteltu.

-Ratsupoliisien hevoset ne vasta mahtitorttuja vääntävätkin, eikä kukaan koskaan niitäkään korjaa, jupisi viittä koiraa ulkoiluttanut Evelyn Rodriguez.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat