Nettisivusto: iPhone 5 julki syyskuussa – tässäkö se on?

Teknologiayhtiö Apple julkistaa uuden iPhone -mallin syyskuussa, kertoo verkkosivusto iMore.

iMore kertoo lähteeseensä viitaten, että iPhone 5 esitellään erillisessä tilaisuudessa keskiviikkona 12. syyskuuta. Puhelin tulisi markkinoille 9 päivää myöhemmin perjantaina 21. syyskuuta.

Nettisivusto Mashable.com puolestaan esittelee julkisuuteen levinneitä kuvia, joissa huhujen mukaan komeilee osaksi metallinen, uusi iPhone 5.

Syyskuun 12. päivä Apple kertoo iMoren mukaan myös iPadin miniversiosta sekä uudesta iPod nanosta. iPad minin julkaisupäivää sivusto ei ole saanut tietoonsa.

Sivuston mukaan myös iOS 6 -käyttöjärjestelmä esitellään lopullisesti samassa tilaisuudessa 12. syyskuuta.

iMoren mukaan iPad mini muistuttaa täysin isompaa, näytöltään 9,7-tuumaista iPadia, mutta ruudun koko on noin 7 tuumaa.

Apple esitteli viime vuonna iPhone 4S-mallin 4. lokakuuta ja toi sen markkinoille kymmenen päivää myöhemmin. Tämän vuoden maaliskuussa yhtiö julkisti iPad 3:n.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat