NBA-toimittaja osoittaa huolestuttavaa faktaa Lauri Markkasessa – maalaa kuvan fanien hampaisiin joutuneen suomalaistähden tulevaisuudesta: "En oikein näe sitä reittiä enää"

8:44
Tulosruutu haastatteli Lauri Markkasen agentin ja pitkän linjan chicagolaisen NBA-toimittajan – suomalaisen tulevaisuudessa kysymysmerkkejä

Lauri Markkasen sopimus Chicago Bullsin kanssa on katkolla kuluvan kauden jälkeen. Aloitusviisikosta penkille pudonneen suomalaisen käyrät ovat laskeneet neljän Chicagossa vietetyn NBA-vuoden aikana tasaisesti, eikä jatko seurassa vaikuta NBC Sports Chicagon toimittajan K.C. Johnsonin mukaan erityisen todennäköiseltä.

Michael Jordanin ajoista asti Bullsista kirjoittanut Johnson katsoo, ettei Markkasen nykyvirettä voida arvioida vain kentän tapahtumia toteamalla.

– On huomioitava Markkasen kauteen kohdistuneet häiriötekijät, kuten koronaviruskaranteeni ja uusi loukkaantuminen. Hänen tarinansa on ollutkin pääasiassa epäonninen pian neljän Chicagon vuoden ajan. Paljon huonoa onnea ja toisiinsa liittymättömiä pikkuvammoja, Johnson sanoi MTV Urheilulle.

Seuran viime vuosien epävakauden unohtaminen olisi niin ikään epärehellistä. Suomalaispelaaja on pelannut neljän vuoden aikana Chicagossa kolmen eri valmentajan alaisuudessa.

– Erilaisia pelisysteemejä, erilaisia rooleja ja erilaisia ajattelutapoja. Viimeisimpänä hän on siirtynyt aloittamaan ottelut penkiltä.

Bulls nimesi toukokuussa 2020 seuran uudeksi GM:ksi Marc Eversleyn, joka seurasi tehtävässä yli kymmenen vuotta ollutta Gar Formania. Johnson myöntää, ettei ole oppinut etäyhteyksien aikakaudella vielä tuntemaan uutta manageria riittävän hyvin arvioidakseen, mitkä tämän aivoitukset voisivat olla Markkasen suhteen. 

Suomalaistähteä kiusannut epäonni on todellista, mutta Johnson muistuttaa todellisen tähden ominaisuuksista; keinot nousta omalle tasolle löydetään olosuhteista huolimatta. Erityisesti toimittajaa hämmentää muutos Markkasen levypallotilastoissa.

– Markkanen esiintyi toisella NBA-kaudellaan samoissa keskusteluissa Jayson Tatumin (Boston Celtics) kaltaisten läpimurron kynnyksellä olleiden huippunimien kanssa. Hän ei arkaillut mennä ruuhkaisiin väleihin ja napata keskimäärin noin yhdeksän levypalloa ottelussa. Tiedän, että hänen peliminuuttinsa ovat pudonneet ja hän tulee peliin vaihdosta, mutta levypallotilastot ovat heikkoja, eikä hän pääse hyödyntämään monipuolisuuttaan. Nämä ovat huolestuttavia merkkejä.

Markkanen on tehnyt tällä kaudella keskimäärin 16 pistettä ottelussa. Levypalloja on tarttunut 5,7 ottelua kohti.

Johnson painottaa toistuvasti, että osa Markkasen tilanteen ongelmallisuutta on pelaajan itsensä vastuulla, osa taas seuran ja ympäröivien olosuhteiden.

– Itse henkilökohtaisesti ajattelen, että hän voisi olla yksi sarjan tähtipelaajista jossain toisessa ympäristössä. Silloin hän saattaisi syttyä liekkeihin, olen nähnyt sen tapahtuvan aiemminkin tässä liigassa. On päivänselvää, että hänellä on tarvittava taitotaso ja lahjakkuus olla mukana keskusteluissa tähdistöottelusta. Tällä hetkellä todellisuus on kuitenkin se, että hän istuu vaihtopelaajana Chicagossa.

Kaikki koripalloa seuraavat muistavat helmikuun 2019. Markkanen teki kuukauden aikana 11 ottelussa keskimäärin 26 pistettä, poimi 12,2 levypalloa ja antoi 2,4 syöttöä. Kahdeksassa ottelussa syntyneet 20 pistettä ja 10 levypalloa per peli sivusivat Bullsin yhden kuukauden seuraennätystä.

Todellisuus on kulkenut pitkän matkan. Johnson tietää ja tuntee Markkasen kyvyt, mutta niiden on tultava esiin aiempaa useammin ja tasaisemmin. Seuran kannattajakunnassa mitta on kuitenkin täyttymässä.

– Hän ei todellakaan nauti (fanien keskuudessa) tällä hetkellä suurta suosiota. Kaikki huomio on keskittynyt uuteen tähtipelaajaan Nikola Vuceviciin ja tämän yhteispeliin seuran ykkösnimen Zach LaVinen kanssa. Arvioisin yleistäen, että fanit Chicagossa pitävät Markkasta tällä hetkellä pettymyksenä. Monet heistä varmasti jakavat mielipiteeni siitä, että jos Markkanen siirtyisi toiseen seuraan, hänen uransa voisi todella lähteä lentoon.

Markkanen ei tarttunut Chicagon sopimustarjoukseen joulukuussa. Tuolloin puhuttiin paperista, joka olisi tuonut suomalaiselle noin 15 miljoonan dollarin vuosiansiot. Suomalainen halusi suuremman diilin, mutta sellaista tuskin on nykyisestä seurasta saatavilla.

Potentiaalisia uusia osoitteita on tiedossa vielä niukasti. Johnson tietää suomalaisen käyneen varmasti keskusteluja vain New Orleans Pelicansin kanssa, mutta Steven Adamsin, Zion Williamsonin ja Brandon Ingramin kaltaisten pelaajien keskeltä Markkaselle ei näyttänyt löytyvän sopivaa roolia. 

– Näen hänet ensisijaisesti NBA:n aloitusviisikon pelaajana, en vaihtopelaajana. Olen keskustellut luotettavien ihmisten ja kykyjenetsijöiden kanssa liigassa, jotka ajattelevat hänet tällä hetkellä enemmänkin vaihtopelaajaksi. Olen itse eri mieltä. Näen Laurissa potentiaalin olla luotettava 15-18 pistettä tekevä ja 7-8 levypalloa ottelussa ottava kaveri, Johnson hahmottelee.

Nikola Mirotic (Markkasen entinen joukkuetoveri) sanoi aina haluavansa pelata ja olla NBA:ssa, mutta minulla oli silti aina tunne, ettei häntä haittaisi palata Eurooppaan. Ja juuri siellä hän tällä hetkellä dominoi. Minulle on henkilökohtaisesti välittynyt Laurista aina se vaikutelma, että hän oikeasti nauttii sekä pelata että olla ja elää perheensä kanssa täällä. Uskon, että hän voi hyvinkin pelata yli kymmenen vuotta NBA:ssa aloitusviisikon pelaajana. Nähdäänkö hänet tulevaisuudessa tähdistöottelussa? En oikein näe sitä reittiä enää, mutta olen ollut väärässä aiemminkin.

Katso artikkelin yläosan videosta lisää Johnsonin ja Markkasen agentin Mike Lelchitskin ajatuksia suomalaisen tilanteesta. 

Juttua korjattu 13.4. kello 17.16: Markkasen saama sopimustarjous olisi tietänyt noin 15 miljoonan vuosiansioita, ei kokonaisansioita. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja